Pekka Hiltunen – Iso

WSOY 2013. 419 s.

Anni Kantto palaa kolmen vuoden jälkeen Helsingistä Tampereelle epäonnistuttuaan kaikessa. Hän on saanut potkut työpaikasta, miesystävä on jättänyt ja taakse on jäänyt myös epäonnistunut terapia.

37-vuotias Anni on iso, todella lihava. Kun hän raahaa ostoskasseja ylös Armonkallion pakoyksiötä, hän tuntee katseet selässään. Kun hän syö kahvilassa pullaa, hän aistii paheksunnan.

Pekka Hiltusen poleeminen romaani Iso käy Annin henkilökuvan kautta kiinni yhteen etuoikeutetun maailman isoon ongelmaan: läskiin. Kuvaamalla Annin ajatuksia, tekoja ja ympäröivän yhteiskunnan reaktioita kirjailija osoittaa, miten pelkkä lihavuus tekee ihmisestä hylkiön.

Annin lihavuus on ongelma muille ja siksi myös hänelle itselleen. Nainen on sivistynyt, koulutettu ja terve mutta joutuu joka paikassa kohdelluksi ihmisenä, jonka on pakko laihtua. Hän haluaa olla toisinajattelija.

Teoksen kertoja on koko ajan Anni, kirjan lukujen aika ja paikka vuorottelevat.

Helsingin Anni käy todella lihavien painonhallintaryhmässä Lapinlahden sairaalan tiloissa ja tekee kahvilatöitä surkeassa kuppilassa. Hän myös elää lyhyen ja kauniin miessuhteen, joka ei kaadu lihavuuteen vaan siihen, miten huonosti Anni kestää ympäristön reaktiot ulkonäköönsä.

Tampereen Anni yrittää hahmottaa uutta elämää työttömänä, rahattomana ja lyötynä. Ainoa hyväksyvä ihmissuhde alkaa rakentua epätodennäköisen henkilön, vuokraemännän kanssa.

Toisinajattelija-Anni kirjoittaa päässään puheita ja suunnittelee ulostuloja lihavien puolesta. Hän lukee pakkomielteisesti kaiken, mitä lihavuudesta kerrotaan iltapäivälehtien lööpeistä lääketieteellisiin artikkeleihin. Hän masentuu ja suuttuu yhä useammin olettamuksesta, jonka mukaan lihava on aina ongelma.

Psykologisia trillereitä aiemmin kirjoittanut Pekka Hiltunen on selvästi käynyt läpi merkittävän määrän lihavuudesta kirjoitettuja tekstejä. Osa siitä taipuu kiinnostavaksi fiktioksi, mutta liian paljon sivuille on siirtynyt uuvuttavaa faktaa.

Painonhallintaryhmää Hiltunen kuvaa valtapelinä, jossa terapeutti ja muut ryhmän jäsenet kuitenkin jäävät valjuiksi. Välillä on vaikea uskoa, miksi näin tylsällä miehellä on paljon valtaa ryhmäläisiin, kun panoksena ovat koko elämää koskevat päätökset kuten lihavuusleikkaus.

Astetta hurjemmin kirjailija kuvaa sosiaaliministeriä ja hänen masinoimaansa lihavuuskampanjaa, joka lopulta saa Annin toimimaan. Avoimessa keskustelutilaisuudessa hän murentaa hieman virallisen lihavuuspropagandan rintamaa.

Uskottavin ja mielenkiintoisin teos on kuitenkin kuvatessaan Annin ja vuokraemännän, Huivirouvan, kohtaamisia. Kumpikin on yksin, kantaa surua ja ulkoista merkkiä, joka eristää heidät muista. Lihavuus ei määritä heidän suhdettaan.

Antisankari-Anni on virkistävä päähenkilö, jonka olisin toivonut irrottelevan vielä vähän rajummin. Lihavien syrjintä on kummallisen hyväksyttyä ja todennäköisesti vielä paljon rajumpaa todellisuudessa kuin Iso-teoksessa. Tällaisenakin kirja herättää pohtimaan, toivottavasti myös omia asenteita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.