Pekka Laiho – Poika ja kapakkasaatana

WSOY 2012. 269 s.

Näyttelijä Pekka Laihon (s. 1943) muistelmateosta ei voi syyttää ainakaan rehellisyyden puutteesta. Laihon muistelmissa käydään läpi teatteri- ja elokuvauran lisäksi ainakin kotitausta työläisperheessä, lausuntakipinä kansa- ja oppikouluaikoina, rikkoutuneet avioliitot, kosteat kapakka-illat, 60-lukulainen radikalismi, 70-luvun konfliktit marxilais-leniniläisten ja taistolais-stalinistien kanssa, suhteet kuuteen lapseen, selkäsairaudet ja leukemia.

Laihon muistelmien metodi on ripittäytyä lukijalle ja tehdä se mahdollisimman aidolla ja rehellisellä tavalla. Tapa ei ole kovin yleinen muistelmakirjallisuudessa, mutta tässä tapauksessa se toimii. Yleensä muistelijat ratsastavat samoilla keppihevosilla, joilla he ovat aikaisemminkin tottuneet ratsastamaan: puolitotuuksilla, unohtamisella, oman merkityksensä liioittelemisella. Laiho ei tee näin.

Tietty narsistinen esiintyminen on näyttelijän työkalu, mutta muistelmille se tekee aina hallaa.

Pekka Laiho kuuluu siihen 1960-luvun näyttelijäsukupolveen, joka nousi valtakunnan tietoisuuteen Suomen teatterihistorian kannalta käänteentekevässä Arvo Salon, Kalle Holmbergin ja Kaj Chydeniuksen Lapualaisooppera-näytelmässä. Paljon intoa, paljon lahjakkuutta.

Niin kuin hasis on erään teorian mukaan ”portti koviin aineisiin”, Lapualaisoopperan synnyttämä vasemmistoradikalismi oli monelle näyttelijälle ja ohjaajalle portti stalinismiin. Akateemisen Karjalaseuran antiparlamentarismi sai uudet tulipunaiset kasvot antiparlamentaarisessa leniniläisessä etujoukkoteoriassa. Psykoanalyysi voisi kertoa tästä rinnastuksesta enemmänkin.

Neuvostojoukkojen vyöry Tsekkoslovakiaan oli Pekka Laiholle sellainen kylmä suihku, ettei hänestä koskaan tullut vähemmistökommunistia, stalinistia.

Laiho paljastuu muistelmissaan enemmän stanislavskilaiseksi kuin brechtiläiseksi näyttelijäksi. Hän viljelee runsaasti sisäistä itsetutkistelua sekä näyttelijänä että muistelijana. Molempiin persoonan ulottuvuuksiin sopii teatterinero Konstantin Stanislavskin (1863–1938) sanat hänen mammuttiteoksestaan Näyttelijän työ (suom. Kristiina Repo, Tammi 2011): ”Jospa tietäisitte, miten tärkeää on tiedostaa tosi ja antaa sen syrjäyttää valhe. Tämä prosessi, jota me kutsumme valheiden ja kliseiden kitkemiseksi, täytyy toimia huomaamatta, tottumuksesta, keskeytyksettä, ja sen tulee valvoa meidän jokaista askeltamme näyttämöllä.”

Laihon muistelmissa ansaitun huomionsa saavat muutamat Jouko Turkan nerokkaat ohjaukset kuten Siinä näkijä missä tekijä ja Tuntematon sotilas sekä Jussi Kylätaskun kirjoittama Ringportin linja. Näissä kaikissa Helsingin kaupunginteatterin mullistavissa esityksissä Laiho oli intensiivisesti mukana. Se jätti näyttelijään jälkensä.

Myöhempi yhteistyö nuoren näytelmäkirjailija-ohjaajan Pasi Lampelan kanssa oli ansaittua jatkoa Laihon saamille virikkeille Turkan tarkassa ohjauksessa. Lampela nimittäin kirjoitti oikeita aikuisten rooleja eikä mitään jälkipuberteettisia ihmiskuvia ja teatterileikkejä. Tämä sopi varttuneen näyttelijä-Laihon pirtaan.

Elämässä on mentävä koko ajan eteenpäin, menneisyyden opetuksia unohtamatta.

Hannu Waarala

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.