Pekkarista haastatellaan metallimusiikki- dokumentissa

Uusi kotimainen dokumenttielokuva Rautaa rajan taa paneutuu suomalaiseen metallimusiikkiin. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Kalle Kujala.

Dokumentissa käsitellään itse musiikin lisäksi myös sitä, kuinka kulttuuritukia myöntävät tahot suhtautuvat kansainvälisesti menestyneeseen suomalaiseen metalligenreen. Muusikoiden lisäksi dokumentissa haastatellaan muun muassa elinkeinoministeri Mauri Pekkarista (kesk.) ja kulttuuriministeri Stefan Wallinia (r.).

Rautaa rajan taa saa ensi-iltansa 16. huhtikuuta.