Pelitaiteen läänintaiteilija haluaa pelintekijöille apurahoja: "Pelitaiteesta voidaan puhua yhtä vakavasti kuin elokuvataiteesta"

Tietokonepelit voivat olla aivotonta viihdettä. Toisaalta niiden kautta voi käsitellä oivaltavasti historiaa tai puuttua yhteiskunnallisesti tärkeisiin epäkohtiin.

– Tässä mielessä pelit muistuttavat elokuvia, vertaa Jaakko Kemppainen.

Kemppainen on Suomen ensimmäinen pelitaiteen läänintaiteilija. Hän aloitti virassaan helmikuussa.

Työsopimus on tehty viideksi vuodeksi. Kemppainen voi sanoa onnistuneensa, jos pestin päättyessä pelitaiteesta voidaan puhua yhtä vakavasti kuin elokuvataiteesta.

– Alku on ollut odotuksia parempi. Yllättävän vähän on tullut mitään vähättelyä, Kemppainen sanoo.

Läänintaiteilijalla riittää työsarkaa, sillä käsitys pelaamisesta on Suomessa melko kapea. Pelejä käsittelevä julkinen puhe keskittyy Supercellin kaltaisten isojen firmojen tuloskuntoon tai pelottelee pelaamisen haittavaikutuksilla.

– Usein nostatetaan moraalipaniikkia nuorisosta, jonka pelätään menevän pilalle aggressiivisten räiskintäpelien ansiosta. Tutkimukset eivät sellaista käsitystä kuitenkaan tue, Kemppainen huomauttaa.

Pelaaminen ei ole vain nuorten hupia. Kemppainen siteeraa Tampereen yliopiston tutkimusta, jonka mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista pelaa digitaalisia pelejä vähintään kerran kuukaudessa. Aktiivipelaajien keski-ikä on 42 vuotta.

Kaikki pelit eivät ole myöskään todellisuuspakoa. Kemppainen nostaa esimerkiksi pelin nimeltä This War of Mine, jossa pelaaja seikkailee Bosnian sodan raunioittamassa kaupungissa.

Eteen tulee monia vaikeita moraalivalintoja.

– Siinä eläydytään sodan mielettömyyteen, ihan samalla tavalla kuin katsoja eläytyy vaikkapa Espanjan sisällissotaan katsellessaan Picasson Guernica-maalausta, Kemppainen rinnastaa.

Kemppaisella on pitkä tausta pelien kehittelystä ja digitaalisesta kulttuurista. Hän on työskennellyt alalla vuodesta 2002 ja suorittanut töiden ohessa kaksi maisterintutkintoa. Pelaamisen hän aloitti itse 1980-luvulla Commodore 64:lla.

– Olen sielultani tutkimusmatkailija. Enimmäkseen olen ollut suunnittelijana pelifirmoissa, joiden peleistä ei ole tullut suuria menestyksiä. Pyöritin myös viisi vuotta omaa firmaa, enkä saanut siitä koskaan rahojani pois.

Tietokoneille ja mobiililaitteille suunnitellut pelit ovat valtavan suuri teollisuudenala, jossa pyörii Kemppaisen mukaan jo enemmän rahaa kuin elokuvateollisuudessa. Suomessa peliala työllistää Kemppaisen arvion mukaan noin 3 000 ihmistä. Valtaosa firmoista on alle kymmenen työntekijän nyrkkipajoja.

– Peleistä vain 2–5 prosenttia tuottaa tekijöilleen voittoa. Onhan se aika raadollista. Kustannukset ovat etupainotteisia, joten käytännössä firmojen pitää raapia jostain palkkarahat kasaan ja toivoa, että se yksisarvinen osuu kohdalle, Kemppainen kuvailee.

Peleillä voi kuitenkin tienata satumaisia omaisuuksia, jos onnetar sattuu hymyilemään. Kemppainen mainitsee suomalaisen Small Giant Games -firman, joka myytiin viime vuoden lopulla 610 miljoonalla eurolla yhdysvaltalaiselle Zyngalle. Myyntitäkynä oli yrityksen kehittämä Empires & Puzzles -hittipeli.

– Kun tekijät ovat hankkineet itselleen taloudellisen riippumattomuuden, he lähtevät aika usein toteuttamaan todellisia intohimojaan pelien parissa. Sitä kautta se raha tulee takaisin alalle.

Yksisarvista odotellessakin koodareiden, käsikirjoittajien, visualistien ja äänisuunnittelijoiden pitäisi kuitenkin elää jollain. Siihen saumaan Kemppainen rakentaa omaa työnkuvaansa. Käytännössä hän kiertää puhumassa pelintekijöiden puolesta esimerkiksi erilaisia kulttuuritukia jakavissa säätiöissä.

– Mielestäni pelialalle pitäisi myöntää tukia ihan niin kuin muillekin taiteen aloille. Ja onhan niitä jo myönnettykin. Esimerkiksi Tekes tuki Supercellia alkuvaiheessa, ja Suomen Kulttuurirahasto otti pelit mukaan apurahahakuihinsa viime lokakuussa, Kemppainen mainitsee.

Muista läänintaiteilijoista Kemppaisen työ eroaa siinä mielessä, että nuori kohdeyleisö on yleensä valmiiksi suopea hänen asialleen. Isompi homma on vanhempien ja erilaisten portinvartijoiden mielipiteiden muokkaamisessa.

Kemppainen ei kannata esimerkiksi tiukkoja ruutuaikasuosituksia. Hän huomauttaa, että hyvin suuri osa nykyisistä verkossa pelattavista peleistä on yhteisöllisiä, joten pelaaminen ei tarkoita erakoitumista.

– Monesti on myös niin, että jos pelistä poistuu kesken kaiken, koko ryhmä saa rangaistuksen. Se on vähän sama kuin jos äiti kävisi repimässä oman junnunsa pois jäältä kesken lätkämatsin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .