Perintömetsä – Mauri Kuitulan maalauksia

Arkikokemukselle vieras pahaenteisyys hallitsee Mauri Kuitulan maalauksia, jotka on ripustettu Galleria Variantin tiloihin Viitanimeen. Perintömetsä-näyttelyn töissä toistuvat puoleksi autiot maisemat, oksattomat puut ja kannot. Keski-Suomessa suhteellisen tuntematon taiteilija asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen töitään on ollut näyttelyissä säännöllisesti 2000-luvun alusta eteenpäin.

Variantissa huomion imee itseensä akryyli- ja öljyvärimaalauksien korostetun levoton värimaailma. Kuitulan käsiala näyttää pakottomalta ja tietyllä tapaa nuorekkaalta. Maalari käyttää hyväkseen valumia, roiskeita ja läpikuultavia maalikerroksia. Kuitula esittää maaperän jakamalla sen käärmemäisesti kiemurteleviin kirjaviin rihmastoihin. Myös puunrungot ovat kuviollisia.

Näyttelyn nimi Perintömetsä voi viitata joko mentaaliseen perintöön tai konkreettisesti siihen ympäristöön, jonka sukupolvet jättävät seuraajilleen. Luonnottomat värit ja elottomat puut kielivät ylevästä tuhosta, jonka ydinräjähdyksen tai asteroidin aiheuttama massiivinen paineaalto olisi voinut aiheuttaa.

Kuitulan taide on liian fantastista saarnatakseen ympäristöarvojen puolesta. Kohti apokalyptistä tunnelmaa harovat maalaukset liikkuvat alitajunnan aaltopituuksilla. Mielestäni ne esittävät katastrofin jälkeistä olotilaa, jonka taiteilija on kuvannut vieraannuttavana mutta esteettisenä. Mahdollisia tulkintoja on kuitenkin paljon.

Teknisesti Kuitulan maalaukset eivät ole erityisen vaikuttavia. Ekspressiivisessä maalaustyylissä näkyy hetkittäin kömpelöjä sävyjä. Omalla kohdallani maalaukset saivat lisäpotkua, kun luin Juha-Heikki Tihisen esittämän rinnastuksen, jossa hän vertaa Kuitulan maalauksien näkymiä Solaris-elokuvan elävään mereen ja sen ”sisäiseen mieleen”.

Andrei Tarkovskin elokuvan visuaalisuuden mieleen palauttaminen saattaa latistaa näyttelyä. Sen sijaan Stanislaw Lemin Solaris-kirjan jättämät mielikuvat elävästä merestä saivat Perintömetsän värikkäät rihmastot liikkeeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.