Peter von Bagh – Cinefilia. Filmihulluuden syvempi olemus. Ulkomailla julkaistut esseet 1989–2012.

Kansainvälisillä foorumeilla julkaistujen tekstien valikoima Cinefilia on elokuvanrakastaja Peter von Baghin (s. 1943) yksi hienoimmista elokuvakirjoista. On upeaa, että nämä vakaumukselliset ja intomieliset tekstit on nyt suomennettu ja toimitettu esseekirjaksi.

Cinefilia on entusiastinen, intomielinen mutta ennen kaikkea analyyttinen ja historiallinen johdanto klassiseen elokuvakerrontaan, katoavaan ohjauksen taiteeseen, mykkäelokuvan klassikoihin, Hollywood-tuotantojen logiikkaan ja systeemin näkymättömiin sankareihin, ammattilaisiin ja kapinallisiin.

Osansa glamourista saavat muiden muassa Rainer Werner Fassbinderin ihailema, monen elokuvan lajityypin mestari ja barokkisen psykoanalyyttisen westernin Yksinäinen ratsastaja (1947) tekijä Raoul Walsh, vanhan Hollywoodin pitkän linjan ammattilainen Henry King, joka ohjasi Gregory Peck -elokuvat Ilmojen kotkat (1949) ja lännenelokuvan askeettisen mestariteoksen Ase kädessä (1950), sekä William A. Wellman, mestarillisen realistisen Sotakirjeenvaihtaja-elokuvan (1945) luoja.

Ja sitäkään ei sovi unohtaa, että ilman Don Siegelia ei olisi Clint Eastwoodia.

Kirjassa nousevat vahvoina esille myös elokuvahistorian suuret persoonallisuudet ja omantienkulkijat kuten tanskalainen Carl Th. Dreyer, ruotsalainen Victor Sjöström, saksalainen Fritz Lang, itävaltalainen Max Ophuls, amerikkalainen Orson Welles, ranskalainen Robert Bresson ja italialainen Federico Fellini – kotimaista Teuvo Tuliota unohtamatta, jonka elokuvien melodramaattinen poljento ja vimma saavat kaikupohjansa meksikolaisesta ja italialaisesta melodraamasta.

Cinefiliassa käy ilmi von Baghin koko maailman mittakaavassa oleva poikkeuksellinen elokuvahistorian taju. Hän on niitä harvoja elokuvantuntijoita, jotka ovat nähneet elokuvahistorian suuret klassikot alkuperäisformaatissa.

Tieto, tuntemus ja näkemys elokuvan suurista historiallisista kehityslinjoista, tekijöiden politiikasta sekä elokuvateknologian merkityksestä elokuvailluusion synnyttäjänä siivittävät von Baghin yksittäisten elokuvien innostunutta lähilukua.

Esimerkiksi Hitchcock otti jokaisessa elokuvassaan huomioon elokuvaformaatin tekniset ominaisuudet ja mahdollisuudet, tilan poetiikan, värin dramaturgian ja kuvakoon arkkitehtoniset ulottuvuudet. Tässä mielessä Hitchcock oli samanaikaisesti elokuvateknologian sekä suuri runoilija että systeemin avantgardisti, niin uusien kerronnallisten muotojen kehittäjä kuin omaehtoinen kokeilija kaupallisen koneiston sisäpuolella.

Mutta mitä olisi elokuvakirja ilman tähtiä, alitajunnan portteja avaavia mykkäelokuvan karismaattisia naisnäyttelijöitä, Lilian Gishia, Asta Nielsenia, Louis Brooksia ja Greta Garboa? Sellaisesta ominaisuudesta kuin tähden fotogeenisuus voitaisiin tuskin edes puhua.

Unohtaa ei sovi myöskään maskuliinista karismaa, äänielokuvan muistettavia hahmoja Humphrey Bogartia, Clark Gablea, Gary Grantia, Erroll Flynnia tai Tyrone Poweria. Kaikki he saavat persoonallisen osansa von Baghin esseissä.

Cinefilian keskeinen teema on ohjauksen taide, taiteilijan omakohtainen jälki ja puumerkki tulkita tarinan ja todellisuuden välisiä suhteita. Se on paljolti ollut kadoksissa ainakin amerikkalaisessa nykyelokuvassa, jossa tekninen ”rationaalisuus”, puhdas action, on korvannut reflektion, mietiskelevän, tekijän persoonallisen todellisuussuhteen mahdollisuudet.

Esseessään Meri elokuvassa von Bagh muistuttaa mieliin elokuvahistorian suuret pelkistetyt näyt Jean Vigosta Jean-Luc Godardiin, elokuvan merelliset ja metaforiset ulottuvuudet: meren liikkeen ja kohinan, aaltojen lyömisen rantojen kallioihin, tuulen liikkumisen puiden lehtien siimeksessä.

Konkreettiset ja samalla vertauskuvalliset visuaaliset havainnot ilmaisevat ihmiselon metafyysisen syvätarkan luonteen ja elokuvan suhteen tähän elämänkokemuksen perusilmiöön.

Cinefilia avaa polkuja näihin elokuvaelämyksen peruskokemuksiin aivan poikkeuksellisella tavalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.