Petri Nummivuori - Oikeistolainen. Tuure Junnilan elämäkerta

PETRI NUMMIVUORI

Oikeistolainen. Tuure Junnilan elämäkerta.

Ajatus Kirjat 2009.

Valtaosa suomalaisista todennäköisesti muistaa oikeistopoliitikko, filosofian tohtori Tuure Junnilan ennen muuta presidentti Urho Kekkosen kovana arvostelijana. Poliitikkokautensa lopulla Junnila rökitti myös demaripääministeri Kalevi Sorsaa, joka oli arvostellut presidentti Ronald Reaganin ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa.

Junnilan arvostelusta pääsivät osallisiksi vuosien mittaan monet muutkin poliittiset päättäjät jopa hänen omassa puolueessaan kokoomuksessa, jolle hänestä tuli viimein painolasti.

Junnilasta kehittyi vuosikymmenten saatossa varsinainen oppositiomies, joka oli lopulta oppositiossa oman puolueensa sisälläkin. Harri Holkerin puheenjohtajakaudella Junnila aiottiin jopa erottaa kokoomuksesta, koska hän vastusti kokoomuksen asettumista tukemaan Kekkosen uudelleenvalintaa presidentiksi. Junnila sai kuitenkin pitää jäsenkirjansa, Kekkosen ansiosta.

Kaikkien vuosien 1956-1978 välisenä aikana järjestettyjen presidentinvaalien kampanjoissa Tuure Junnila teki työtä Kekkosen vastaehdokkaiden hyväksi.

Junnila vastusti pitkällä poliittisella urallaan muitakin tahoja, joiden hän arvioi uhkaavan suomalaista yhteiskuntaa. Näistä uhkista oli päällimmäisenä kommunismi, jota torjuessaan Junnila tuli olleeksi myös suurvaltanaapurimme Neuvostoliiton vastainen. Tällaista jyrkkää ja suoranuottista asennoitumista kylmän sodan vuosina voi jälkeenpäin arvioituna pitää rohkeana, suoraselkäisenä suomalaisuutena tai yltiöpäisenä ja epäviisaana uhitteluna, tarkastelukulmasta riippuen.

Tuure Junnila oli uransa alkuvuosina myös talouspoliitikko, jolla oli silloisen Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsenenä hyvä näköala talouselämään. Hän oli niin kutsutun kansankapitalismin puolestapuhujia. Ajatus tarkoitti sitä, että valtionyhtiöiden osakkeenomistusta tulisi laajentaa työntekijöiden ja veronmaksajien käsiin.

Junnilan ministeriura ajoittui 1950-luvun alkuvuosiin Sakari Tuomiojan (kok.) hallituksen valtiovarainministerinä.

Hän oli alusta loppuun yksityisyrittäjyyden ja vapaan markkinatalouden kannattaja. Sotien jälkeen Suomen jälleenrakentamisessa tarvittiin kuitenkin myös valtiojohtoista teollisuutta, jota Junnila ei korkealle arvostanut.

Voisikin speluloida ajatuksella, että Junnila eli ehkä väärään aikaan. Hän sopisi nykyiseen oikeistohenkiseen markkinamenoon mainiosti; kannustaisi varmaan ministereitä myymään valtionyhtiöt hyvän hintaan yksityisille.

Nykyisin ei olisi vastustettavana enempää kotikommunismia, Kekkosta kuin Neuvostoliittoakaan. On vaikea sanoa, miten Junnila suhtautuisi nykyiseen finanssikriisiin ja muihin uusiin uhkiin, mutta hänen Nato-kannastaan ei olisi epäilystä.

Mahtaisiko Junnilan kaltaisella kunnon konservatiivilla silti olla huoli siitä, miten suomalaisuuden käy tässä länsihuumassa. Siitä ei ainakaan nykyisillä kauppakamaripoliitikoilla ole huolen häivää. Heille riittää, että kauppa käy hyvin, suomalaisuudesta ei ole niin väliä kun on viimein päästy lännen piireihin.

Petri Nummivuoren kirja avaa monia kiintoisia näköaloja lähihistoriaan. Mukana on lukuisasti yksityiskohtaista tietoa ja tilannekuvauksia, jotka voivat olla ainakin tavallisille kansalaisille uutta tietoa.