Pikkunokkelaa sanailua eroamisen helppoudesta

KESÄTEATTERI

JOUTSAN NUORISOSEURAN TALKOOTEATTERI

Eropalvelu New Life

Ensiesitys Joutsan Talomuseolla 13.7.2008

Kesäteatterinäytelmän helmasynti on useimmiten löyhä käsikirjoitus. Poikkeusta ei tee Teuvo Ruohorannan näytelmäteksti, joka leikittelee ajatuksella avioliiton purkamisen helppoudesta. Kannattavampaa kaupankäyntiä voi tuskin kuvitella. Moni purjehtii avioliiton satamaan ja melkein yhtä moni seilaa sieltä vapautuneena pois. Selvä rako bisnekselle, ainakin Kullervo Kenkkanan ( Jaakko Moilanen) mielestä.

Eropalvelu New Life on sarja irrallisia kohtauksia, pikkunokkelaa sanailua ja stereotyyppisiä henkilöhahmoja. Käsikirjoitus ei anna henkilöille mahdollisuutta kasvaa tai kehittyä. Tiivistäminen olisi ollut eduksi. Harva teatteriesitys jaksaa kantaa parituntista, jos sanoma puuttuu.

Ironista kyllä, parhaimmillaan Ruohorannan teksti on juuri pääjuonesta irrallisten episodien kohdalla. Esimerkiksi aerobikkaajien ( Aira Moilanen ja Maritta Åkman-Mustonen) tai kapakkakaverusten ( Pekka Uljamo ja Juho Rämö) juttutuokiot huvittivat ihan oikeasti. Minun pisteeni keräsi hurmaavan aulaemännän, neiti Lekkerperän osan esittäjä Mervi Ruokola-Parkkonen. Kliseistä tai ei, mutta esiintyjä sai aivottoman sihteerikön roolista irti monia vivahteita mimiikasta äänenkäyttöön asti. Jaana Parhiala kirkkoherran juoppona vaimona ilahdutti.

Yksi Talkooteatterin ongelmista on äänen kantaminen näyttämöltä katsomoon. Ulkoilmassa, missä tuuli kohisee ja näyttämö on matkan päässä yleisöstä, repliikkien kuuleminen tuotti välillä vaikeuksia. Esiintyjien oli koetettava saada äänensä kuuluviin volyymia korottamalla. Vivahteet katosivat ja jäljelle jäi kailottamista. Mitenkähän tähän saisi yleisöystävällisen ratkaisun?

Kesäteatteriesitystä arvioidessa eivät taiteellinen toteutus tai tekniset pisteet ole päällimmäisenä mielessä. Kesäillassa tavataan tuttuja ja nautitaan väliaikatarjoilusta. Tärkeää on, että yleisö lähtee kotimatkalle tyytyväisenä ja kokee saaneensa rahoilleen vastinetta.

MAIJA-LIISA WESTMAN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.