Pilvikartasto - David Mitchell

DAVID MITCHELL Pilvikartasto

Suom. Vesa Suominen. Sammakko 2008, 624 s. Englantilaisen David Mitchellin kolmas romaani Pilvikartasto ( Cloud Atlas, alkuteos 2004) on maailmalla palkituksi ja laajan lukijakunnan keränneeksi teokseksi erityisen omaperäinen kokonaisuus - äänien, aikojen ja kertomusten rihmasto.

Se on mainio löytö Sammakolta, joka on jo ehtinyt julkaisemaan myös Mitchellin uusimman romaanin Black Swan Green.

Vallankäytön historiaa

Oivaltavinta keksintää osoittaa romaanin rakenne: Ensimmäinen osa on amerikkalaisen Adam Ewingin matkapäiväkirja 1800-luvun Tyyneltämereltä. Se katkeaa kesken sanan, kun leikataan 1930-luvun Belgiaan, jossa englantilainen säveltäjänalku Robert Frobisher kertoo tarinaansa kirjeissä ja tulee ohimennen lukeneeksi Ewingin päiväkirjan.

Frobisherin kirjeet löytää 1970-luvulla toimittaja Luisa Rey, ja niin edelleen. Kirjat, kirjeet ja kuvat kulkevat aikojen välillä kuudessa tarinassa 1970-luvulta nykyaikaan, lähitulevaisuuden Koreaan ja lopulta Havaijille, aikaan jälkeen sivilisaation romahduksen.

Jokaisella kertomuksella on oma tarkoin sisäistetty äänensä ja kirjallinen esikuvansa. Matkapäiväkirja on Herman Melvilleä ja Luisa Reyn tarina suoraviivaisen viihdedekkarin pastissi. Kuudennessa tarinassa kulttuurin hajaannuksen myötä myös kieli on hajonnut ja koottu uudestaan vähän sinne päin: "Tää eio mikään hilpoinen tarina, mutt te kysyitte mun elämästä Isolla saarella, ja nää on muistoja jokka pyristää ilmoille."

Lopulta Pilvikartastossa seurataan kuitenkin yhtä ainoata linjaa: vaikka esimerkkitapaukset katkeilevat kesken, siinä kirjoitetaan kauttaaltaan vallankäytön historiaa. Alistaminen perustuu milloin rotuun, milloin yhteiskuntaluokkaan. Massiivisten kehityskulkujen ja lavean aikaperspektiivin romaanina Pilvikartasto on jo kuolleeksi julistettujen Suurten kertomusten ylösnousemus.

Se kuitenkin purkaa idealistista edistyksen myyttiä - kulttuurievoluutio kääntyy vastakuvakseen.

Velvollisuus kuluttaa

Selvin perikadon kuva on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopiajakso, jossa yhte(nä)iskunta on langennut kieroutuneeseen suunnitelmakapitalismin hyperajoon ja kansa kuluttaa kuussa tietyn lakisääteisen summan rahaa. Nykytodellisuuden tilaa ei ole tarvinnut paljoakaan liioitella.

Pilvikartasto on siinä määrin mittava konstruktio, että merkitysten tiivistyessä yksiselitteisiksi maksiimeiksi ollaan aivan hetkittäin hieman heikoilla. Ajatus, että "pelkkään saalistukseen perustuva maailma syö itse itsensä" saa tällaista alleviivaavaa formulointia paljon puhuttelevamman ilmauksen teoksen kokonaissuunnitelmassa: uuteen tarinaan siirryttäessä edellinen muuttuu sen sisässä fiktioksi ja yksi todellisuus pyyhkiytyy pois. Rakenne itse on äärimmäinen saalistamisen metafora.

Romaanin suomennoksessa, Vesa Suomisen huimassa työssä, erityisen kunnioitettavaa on, ettei se ole kauttaaltaan sujuvaa kieltä vaan tarvittaessa myös hidasta ja monimutkaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.