Pink Floyd: Endless River (Parlophone)

Kun tämän levyn pistää soimaan, ei tarvitse arvailla mikä yhtye on kyseessä. Viipyilevä fiilistely, peribrittiläisellä aksentilla lausuttu puhesample, lämpimästi vellovat analogisyntetisaattorit ja bluesvetoinen kitaranvinguttelu ovat juuri niitä tavaramerkkejä, jotka Pink Floyd esitteli jo Dark Side Of The Moonilla ja sitä seuranneilla klassikoillaan.

Endless River on Pink Floydin viidestoista albumi ja ainakin kitaristi David Gilmourin mukaan myös viimeinen. Se on samalla hänen ja rumpali Nick Masonin kunnianosoitus vuonna 2008 kuolleelle kosketinsoittaja Richard Wrightille. Basisti Roger Waters on pysynyt tiukasti yhtyeestä erossa, vaikka nelikko ehtikin vielä esiintyä yhdessä Live 8 -tapahtumassa.

Edesmennyt kosketinvelho Wright on kuitenkin Endless Riverillä vahvasti mukana, sillä materiaali perustuu Pink Floydin edellisen studioalbumin The Division Bellin (1994) aikaisiin nauhoituksiin.

Musiikkia jäi jäljelle kahdenkymmenen vuoden takaisista sessiosta kymmeniä tunteja, joiden seasta Mason, Gilmour ja Roxy Musicistakin tuttu tuottaja Phil Manzanera kaivoivat parhaimmat ideat.

Lopputuloksena on rohkean psykedeelinen levy. Ei sillä, että yhtye olisi aiemminkaan liiemmälti välittänyt rockmusiikille ominaisista rakenteista tai levykokonaisuuksien muotoseikoista, mutta nyt nämä säännöt on hylätty tyystin.

Mosaiikkimainen kokonaisuus rakentuu peräti kahdeksastatoista tarkasti yhteenmiksatusta raidasta, jotka sulautuvat miltei tunnin mittaiseksi ambient-maisemaksi. On mahdotonta sanoa mikä on uutta, mikä vanhaa, sillä huhujen mukaan vanhimmat otokset ovat vuoden 1969 Royal Albert Hallin konsertin harjoituksista.

Levyltä löytyy oikeastaan vain yksi biisimäisempi teos, Louder Than Words. Se erottuu joukosta jo siksi, että se on ainoa kappale, jolla kuullaan Gilmourin laulua. Sentimentaalisessa tekstissä summaillaan bändin yhteistä taivalta ja kappale päättyy kitaristille ominaiseen elämää suurempaan vuorenhuippusooloon.

Kyseessä on ylijäämämateriaalista koostettu levy, ja sen valitettavasti myös huomaa paikoitellen: julkkisfyysikko Stephen Hawkingin käyttäminen Talkin’ Hawkin -biisissä on päälle liimattua jos mikä ja toiveikkaan duurivetoinen Anisina kuulostaa lähinnä progressiiviselta Kenny G:ltä.

Kokonaisuus kääntyy kuitenkin reilusti plussan puolelle, mutta klassikon viittaa Endless Riverin ylle on turha sovitella, sillä Pink Floydin kohdalla rima on luonnollisestikin vedetty jo pilviin.

Tästäkin huolimatta se on hieno joutsenlaulu hienolle yhtyeelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.