Planeettamme Maa -elokuva

Planeettamme Maa -elokuva (Earth)
Jos elokuvateattereihin saapuvista dokumenteista poistetaan Michael Mooren tuotanto, tarjonta jää hyvin vähäiseksi. Vuonna 2007 valmistunut Planeettamme Maa -elokuva puolestaan olisi väärässä paikassa missään muualla kuin suurella valkokankaalla.

Pelasta maailma

Vuonna 2006 valmistunut BBC:n dokumenttisarja Planeettamme Maa oli valtava urakka: viisi vuotta, 40 kuvausryhmää, yli 40 miljoonaa dollaria, 26 maata ja 200 kuvauspaikkaa. Näinä aikoina tämän kokoluokan projektia olisi turha edes ehdottaa. Planeettamme Maa -elokuvan materiaali on peräisin samoilta kuvauskeikoilta kuin tv-sarjankin.

Varsinaista juonta ei tietenkään ole. Tämä ei ole Disney-elokuva, jossa eläimet puhuvat ja ovat muutenkin ihmismäisiä. Tämä on luontodokumentti, piste. Opettavaisuus ei kuitenkaan ole dokumentin pääasia. Paremminkin kyse on siitä, että halutaan näyttää Maa-planeetan luonnon eri puolia. Luonto tarkoittaa tässä eläinkuntaa. Yhtäkään ihmistä ei kuvissa vilahda. Eräänlaisena jatkuvana teemana kulkee norsujen ja ryhävalaiden pitkä vuosittainen vaellus.

Ilmastonmuutoksesta ja luonnonsuojelun tärkeydestä aletaan puhua vasta viimeisten minuuttien aikana. Rautalankaa ei väännetä, eikä dokumentti ole koskaan ihmiskunnalle vihainen. Ote on enemmänkin positiivinen. Kerrankin voin paljastaa elokuvan loppuratkaisun hyvällä omallatunnolla. Ongelmat ovat aitoja, mutta vielä ehdimme tehdä niille jotain. Kunhan ryhdymme toimiin pikaisesti.

Mies ja ääni

Dokumentin kertojana toimii Patrick Stewart, joka on heittänyt vastaavanlaisia keikkoja aiemminkin. Stewart on suosittu dubbaaja animaatioissa ja videopeleissä. Eikä ihme, mikäli Patrick Stewartin matalaan, pehmeään ja karismaattiseen ääneen voisi muuttaa, rakentaisin sinne kesämökkini. Taustalla soi mahtipontinen elokuvamainen sinfoniamusiikki.

Planeetta Maa -elokuva on yleensä kaunista katsottavaa, mutta mukana on myös rankempia kohtauksia. Esimerkiksi elefantin ja 30 leijonan ja jääkarhun ja mursun väliset matsit ovat dramaattista ja rankkaa katsottavaa. Rumiksi tai luonnon pimeän puolen kuvauksiksi en noita kohtauksia suostu kutsumaan. Suloista märehtijänpoikasta turpa veressä syövä leijona kuuluu luontoon siinä missä uljas ruohoa mussuttava antilooppikin.

Dokumentti tulee varmasti ajan kanssa telkkariinkin. Mutta eihän näin komea ja suuri elokuva töllöttimeen mitenkään kunnolla mahdu. Ei vaikka tuumia olisi 50 ja tarjolla olisi teräväpiirtoversio. Joten leffateatterimahdollisuus kannattaa käyttää hyväksi, kun sellainen kerrankin on.

Ja mitä luonnonsuojeluun tulee, ehdotan, että emme tuhoa Maa-planeettaa. Jos ei muista syistä, niin sitten silkasta itsekkyydestä. Muutakaan planeettaa ei meillä käytössämme ole.

Ohjaus: Alastair Fothergill, Mark Linfield. Tyylilaji: dokumentti (K7).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.