Pohjoisrintama, Hitlerin kohtalonkenttä - Asbjörn Jaklin

ASBJÖRN JAKLIN Pohjoisrintama, Hitlerin kohtalonkenttä Suom. Veijo Kiuru. Otava 2007, 415 s. ALEX KERSHAW Vieraalla taivaalla Suom. Jaana Iso-Markku. Otava 2007, 333 s.

Tromsassa ilmestyvän Nordlys-sanomalehden toimittaja Asbjörn Jaklin sanoo kirjoittaneensa Pohjois-Norjan ja sen pohjoisten naapuriseutujen toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista oivallettuaan, että pohjoisessa sijaitsi taistelujen kohtalonalue. Totta on, ettei pohjoisen sotatoimia ole juurikaan käsitelty kokonaisuutena, vaan aselajien ja operaatioiden kautta. "Pohjoisen rintaman" strateginen, koko sodan voittamisen tai häviämisen kannalta tärkeä merkitys on vuosikymmenien mittaan himmentynyt.

Jaklin rajaa eteläisen Norjan kuvauksena ulkopuolelle, mitä voi pitää kokonaisuuden selostamisen kannalta ongelmia tuovana ratkaisuna. Jos esimerkiksi luottaa niihin uusiin tietoihin, että Saksalla oli sodan lopulla valmis pienikokoinen vetypommi tai että sen valmistuminen oli hyvin lähellä, Rjukanin raskasvesilaitoksen hävittäminen Telemarkissa oli koko maailman tulevaisuuden kannalta tärkeä tapahtuma. Siihen ei Jaklinin kirjassa puututa.

Muurmanskin meriliikenteestä ja yrityksistä Neuvostoliiton pohjoisen huoltoyhteyden katkaisemiseksi kuitenkin kerrotaan, ja näihinkin asioihin liittyneillä meri- ja maataisteluilla oli merkitystä koko suuren sodan lopputuloksen kannalta. Suomalaisen viestitiedustelun avaamien sanomien merkitystä Muurmanskin saattueiden tappioiden aiheuttajana Jaklin ei näytä tuntevan. Myös kuvaukset taistelulaivojen Tirpitzin ja Scarhnhorstin tuhoutumisista ovat muista yhteyksistä tuttua, nyt vain uudelleen yhdisteltyä tavaraa.

Jaklinin opastuksella nähdään, miten saksalaiset hyökkäykset Litsajoen ja Sallan rintamilla hyytyivät. Aihetta tunteville Pohjoinen rintama- teos ei juurikaan uusia tietoja jakele: kun jonkin Tuntsajoen ylityksen yhteydessä puhutaan "kaupunkitaisteluista" ja kun saksalaiset vuoristojääkärit esitellään "Edelweiss-joukkoina", kuvaus ei oikein vakuuta.

Mutta ruijalaistoimittajan tekstillä on melkoisesti ansioita, kun hän kertoo tapahtumista pohjoisessa Norjassa, omalla alueellaan.

Sota tuhosi Ruijan seudun

Vaikka Ruijan kävijä on vuosikymmeniä havainnut sodan jäljet karussa maastossa, tuhon laajuuden ymmärtää vasta Jaklinin teoksen kautta. Jos Saksan ilmavoimat tuhosivat suuria tappioita kärsien moneen kertaan Neuvostoliitolle tärkeän Murmanskin satamakaupungin, kveenien Finmark poltettiin maan tasalle puna-armeijan hyökkäyksen käynnistyessä. Britanniaan jäänyt pakolaishallitus ei kyennyt kurjuuteen syöstyä "vapautettua Norjaa" huoltamaan ja pakolaisiksi ajetut ihmiset saivat lisää katkeruuden aihetta. Oslosta päin ei monen ruijalaisten mielestä tullut aikaisemminkaan mitään hyvää.

Vetäytyvien saksalaisten soveltamaan poltetun maan taktiikkaan liittyi laaja pakkoevakuointi. Suuret porotokat saatiin sentään lumisateen suojassa ajetuksi salaa Suomen puolelle.

Ruijassa elettiin oloissa, joissa nosti päätään suomalaista "korpikommunismia" vastaava "turskasosialismi". Jaklinin kirjan mielenkiintoista antia ovat tarinat paikallisten asiamiesten ja venäläisten tiedustelijoiden yhteisistä puuhista saksalaisia miehittäjiä vastaan. Toki myös britit pudottivat vuorille vakoilijoitaan: Jaklin ei vahvista sitä 1970-luvulla Holmenkollen-hotellissa kuulemaani juttua, että myöhempi CIA:n pääjohtajakin olisi toiminut sodan aikana sissinä pohjoisen Norjan vuorilla.

"Pedot söivät kesyttäjänsä"

Jos tromssalaistoimittajan sotahistoria tuntuu paikoin jäykältä, Alex Kershawn teksti Britannian ilmavoimien amerikkalaisista vapaaehtoisista on luistavaa, mukaansatempaavaa kerrontaa. Toimittajatausta on Kershawillakin, jonka monet lukijat muistavat sotakuvaaja Robert Capan elämäkerturina. Kershaw herättää kirjassaan uudelleen henkiin joukon lentämisestä innostuneita nuoria miehiä, joiden elämän sodan vyöryvä julmuus lopetti lähes seitsemän vuosikymmentä sitten.

Mieleen nousee ranskalaisen lentäjän, kirjailijan ja poliitikon Pierre Clostermannin ensimmäisen kirjan loppulause, jossa sanotaan, että suuren sirkusnäytännön jälkeen yleisö oli tyytyväinen, kun pedot söivät kesyttäjänsä.

Kahdeksasta enimmäkseen Ranskan kautta brittien ilmavoimiin kiirehtineestä nuoresta vapaaehtoisesta amerikkalaisesta vain yksi selvisi hengissä. Myöhemmin RAF:n Eagle-laivueissa lensi kaiken kaikkiaan 244 Yhdysvaltain kansalaista. Heistäkin suuri osa kaatui.

Nuoresta iästään huolimatta alkuperäinen "harvojen " joukko piti sisällään yksilöitä ja persoonallisuuksia. Rattikelkkailun maailmanmestari Billy Fiske oli urheilutähti ja kuuluisuus. Andy Mamedoffia nimitettiin "hulluksi venäläiseksi". Taitava ja sitkeä lentäjä Art Donahue tunnettiin "maalaispoikana Minnesotasta".

Kershawn taitoa tutkijana ja kirjoittajana kuvaa, että kun Vieraalla taivaalla- kirjan laskee kädestään, nuo nuoret kuolleet lentäjät tuntuvat tutuilta ihmisiltä.

JUHANA LEPOLUOTO

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.