Pole’set ja Musta taksi – Spiritistinen istunto

Kaikki alkaa siitä, että ilmoittautuu.

Pari päivää ennen istuntoa ne ottavat yhteyttä ja kertovat paikan.

Piha on autio. Paitsi että yksi lyhty on sytytetty ja huppupäinen mies seisoo sen luona. Hän ohjaa sisään.

Lämpiön sijaan on oikeastaan kylmiö. Meitä on siellä yhdeksäntoista odottamassa. Lisäksemme siellä on vielä... no, joku.

Meidät viedään pitkiä pimeitä käytäviä pitkin, portaita alas.

Katsomo on suojaavan viisikannan sisässä. Onneksi on tullut Gogolin novellista – ja olikos Murnaun Nosferatu-elokuvassa myös opettavainen kohtaus aiheeseen liittyen – tullut ymmärrettyä, että suojaavien kehien kanssa kannattaa olla tarkka. Ei esimerkiksi kannata työntää käpäläänsä sen ulkopuolelle, sillä silloin suojaa ei enää ole.

Tulee hämärämpää ja mustiin pukeutuneita ihmisiä saapuu. He alkavat laulaa.

Kuolleita kutsutaan.

Ne tulevat ja tanssivat. Hengistäkin lähtee tankotanssille tyypillinen ”nirsk”-ääni, ihan kuin iho hankaisi metalliin.

Mietin, miten ne ovat kuolleet.

Pole’set-tankotanssiryhmän ja Musta taksi -yhtyeen Spiritistinen istunto -performanssia kannattelee hiljainen, merkillis-pelottava yleistunnelma. Se on rakennettu pieteetillä ja aivan mainiolla tyylitajulla.

Supervirtuoottisuutta ei ole tarjolla, mutta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Näin kokonaista esittävän taiteen teosta ei Jyväskylässä ole aikoihin koettu.

Videoprojisoinnin liekit kyllä ikävästi assosioituvat takkatuli-videoon ja jonkinmoista lisäuhkaa, rajoille tuloa, ehkä jää kaipaamaan.

Silti: mahtavaa. Hieno pieni synkkä show!

Ihan lopussa joku vieressä ottaa hörpyn omenajuomaa vaikka ihan erikseen on kielletty syömästä ja juomasta.

Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Tai, ei ole tapahtunut vielä. Luulisin.

Lopuksi liukkaasti ulos. Tilan energiavaraus kun voi kuulemma nousta vaaralliseksi.

Esityksiä vielä neljä: tänään, tiistaina, torstaina ja ensi viikon sunnuntaina, kun on täysikuu. Ilmoittautumiset sähköpostitse (spiritistinenistunto@gmail.com) tai puhelimitse (0465682600).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.