Posteljoona & Ystävät – Uuteen Multaan

Tämän suomalaisemmaksi ei suomireggae taida enää voida muuttua. Joona ”Posteljoona” Kortesmäki tietää mistä naruista vedellä. Suomireggaen ollessa Jukka Pojan ja muiden tekijöiden myötä tällä hetkellä huippusuosittua, maustaa Posteljoona ilmaisuaan muun muassa ska-, lattari- ja iskelmäsävyillä. Menestyksen luulisi olevan taattu.

Laulujen aiheet pyörivät hyvinkin suomalaisten teemojen ympärillä: kaivataan talven keskeltä kesään ja ollaan menossa naimisiin. Välillä Posteljoona lipsahtaa kertomaan luettelonomaisesti asioita, joista voi elämässä olla kiitollinen. Seuraavana hetkenä hän miettii mitä voisi muuttaa, mutta ilman turhaa paasausta.

Aiempia levyjä enemmän miehen kanssa jo vuosia kiertäneen Ystävät-kokoonpanon bändisoittoon tukeutuva levy saa positiivisella vilpittömyydellään hymyn huulille pakkassäässä. Julkaisu taitaa olla tahallaan ajoitettu vuoden pimeimpään aikaan. Ensi kesänä Posteljoona todennäköisesti laulattaa tuhatpäisiä festariyleisöjä näillä biiseillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.