Postia pappi Jaakobille

Postia pappi Jaakobille Klaus Härön ohjaama Postia pappi Jaakobille on kiinnostava näyte Härön ( Uusi ihminen, Äideistä parhain, Näkymätön Elina) kunnianhimoisesta ja tyylillisesti rikkaasta näkemyksestä.

Härö on käsikirjoittanut minimalistisen mestariteoksensa Jaana Makkosen luoman alkuperäistekstin pohjalta. Siinä kerrotaan armahduksen saaneesta elinkautisvanki Leilasta ( Kaarina Hazard), joka saa paikan syrjäiseen pappilaan. Hänen tehtävänsä on toimia sokean pappi Jaakobin ( Heikki Nousiainen) avustajana.

Posteljooni ( Jukka Keinonen) pyöräilee päivittäin paikalle tuoden kirjeitä, jotka sisältävät avunpyyntöjä pappi Jaakobille. Jaakob vastaa kirjeisiin mielellään, sillä hän kokee sen elämäntehtäväkseen. Leilan on tätä vaikea ymmärtää ja hän päättää jo lähteä, kunnes tilanne saa uuden käänteen.

Härön ohjaus on tilanteisiin sidottua ja niitä erityisellä tavalla kunnioittavaa. Kamera näyttää olennaisimman ja keskittyy päähenkilöiden väliseen verbaaliseen ja visuaaliseen kommunikaatioon. Kohtauksilla on tasainen rytmiikka, joka luo luontevaa intiimiyttä ja poikkeuksellista läsnäolon tuntua. Elokuvan rakenne hahmottuu Härön taitavan leikkauksen myötä. Hiljaisuuden hetket rauhoittavat, mutta myös lähentävät henkilöitä.

Elintärkeitä kirjeitä

Jaakob kokee itsensä palvelijana, jolle on määrätty tehtävänsä. Kirjeet ovat hänelle äärimmäisen tärkeitä ja kun niiden tulo loppuu, kokee hän itsensä hyödyttömäksi. Kirjeet muodostavat rituaalin, josta seuraa elämän palveluksellisen luonteen mukanaan tuoma täyttymys.

Yksin luonnon keskellä elävä pappi on Jumalan lähettiläs, josta Nousiainen tekee sympaattisen hahmon. Kirjeiden myötä Jaakob saa yhteyden ihmisiin, joiden elämää hän tukee esirukouksin. Nousiainen sisäistää vaikuttavasti pappi Jaakobin hahmon. Hän tuo syvää osaamista näihin hetkiin.

Härön kuvaukseen pätee idea siitä, että ihmiset itsessään monimutkaistavat elämää. Jaakobille elämän mielekkyys on pienissä asioissa, joiden kautta hän välttää pettymyksen ja yksinäisyyden. Jaakobin elämäntavassa on askeettista olemista, jonka myötä hänen maailmankuvansa nousee esiin.

Härön ideana on kuvata olevaisuutta. Teen juonti, oven narahdus ja leipäpalasen leikkaaminen saavat merkityksen elokuvassa. Dani Strömbäckin musiikin tunneperäinen, kommentoiva kieli tuo oman lisänsä kaikkeen. Härön elokuva on esillä olevan elämän välitöntä havainnointia.

Postia pappi Jaakobille on yhtä ainutkertainen ja jäljittelemätön kuin elämä itsessään. Härö uskoo siihen, miten elokuvan rytmi syntyy kuvien sisällä virtaavasta ajasta. Näin ohjaaja ilmentää yksilöllisyyttään ajan ja tilan tajuna. Härö luo yksilöllistä ajan ja kuvien dynamiikkaa, jossa todellinen draama kasvaa tilanteiden ja ihmisten sisäisistä ristiriidoista.

Härön elokuvassa ihmisten todellinen kohtaaminen on mahdollista. Se tulee pyytämättä, inhimillisen läheisyyden kautta.

Ohjaus: Klaus Härö. Rooleissa: Heikki Nousiainen, Kaarina Hazard. Tyylilaji: Draama (K7).