Pride

Matthew Warchusin ohjaama Pride alkaa vetoavasti: Pete Seegerin tulkitsema Solidarity Forever soi ääniraidalla, kun kamera siirtyy Lontoon kaduille kuvaamaan homoyhteisön mielenosoitusta vuonna 1984. George MacKay on Joe, parikymppinen äidinpoika Bromleysta, joka ajautuu keskelle tilanteita ja menee mukaan liikkeen toimintoihin.

Eletään thatcherismin ”kulta-aikaa” ja rautarouva julistaakin televisiossa murskaavansa kaivostyöläisten unionin. Ben Schnetzer esittää vahvasti Mark Ashtonia, jonka ideasta hän ja muut homo- ja lesboaktiivit Mike (Joseph Gilgun), Gethin (Andrew Scott), Jonathan (Dominic West) ja Steph (Faye Marsay) suuntaavat Walesin Onllwyniin, Dulaisin laakson pieneen mainarikylään ilmaisemaan tukensa siellä lakkoileville työläisille.

He saavat vastaansa paitsi innostusta myös ennen muuta pienen miljöön värittämiä ennakkoluuloja. Paddy Considine on Dai, sympaattinen walesilaisten kaivostyöläisten johtaja. Muita kyläläisiä tulkitsevat Imelda Staunton, Jessica Gunning, Bill Nighy ja Liz White.

Stephen Beresfordin erinomainen käsikirjoitus hahmottaa oivaltavasti eri yhteisöjen kohtaamista.

Ajankuva on tavoitettu riittävällä huolella ja ilmaisussa on sekä nostalgiaa että kuvattujen tilanteiden todenmukaista dramatiikkaa ajassa, jolloin esimerkiksi Bronski Beat -yhtyeen levyjen soittaminen merkitsi tuen ilmausta seksuaalivähemmistöille.

Matthew Warchusin ohjauksessa kontrastit muodostuvat ilmaiseviksi. Kerronta on tavallaan pienoiskuvaa englantilaisista arvoista perinteiden, kotielämän, ennakkoluulojen, ja yhteisöllisyyden puristuksissa. Pride on peribrittiläinen, autenttisuuteen perustuva aikamatka ja viihdyttävän aito, sanomallisesti tärkeä toteutus.

Sen draamallisena esikuvana voidaan pitää nuorena menehtyneen Penrose Tennysonin elokuvaa The Proud Valley (1940), jossa laulaja, näyttelijä ja ihmisoikeustaistelija Paul Robeson esittää eteläwalesilaiseen kaivosyhteisöön saapuvaa värillistä miestä.

Pride on myös kuin entisaikojen Ealing-komedioiden (1938–58) moderni henkiinherätys, jossa katsoja saa nauraa henkilöhahmojen mukana. Englantilaisessa elokuvassa on tällaista arjesta kasvavaa koomista ilotulitusta ja draamaa ollut ennenkin kun ajatellaan sellaisia teoksia kuten Sheffieldin metallityöntekijöistä kertonut Housut pois (Full Monty, 1997), hiilikaivoskaupungin puhallinorkesteria kuvannut Mark Hermanin ohjaus Suu messingillä (Brassed Off, 1996) tai hiilikaivostyöläisten lakkoon pureutunut Stephen Daldryn ohjaus Billy Elliott (2000).

Priden tunnetuista englantilaisnäyttelijöistä hienosti onnistuvat Imelda Stauntonin räväkästi hetkiin heittäytyvä Hefina ja Bill Nighyn hienovaraisesti tulkitsema Cliff, jolla on itselläänkin oma salaisuutensa. Kaikkein mieleenpainuvin on kuitenkin Jessica Gunningin riemukkaasti tulkitsema Sian, jonka intoutuminen on valtavaa ja nainen saa konfliktitilanteista aivan uuden suunnan elämälleen.

Ohjaus: Matthew Warchus. Käsikirjoitus: Stephen Beresford. Rooleissa: Bill Nighy, Imelda Staunton, Geoge McKay, Jessica Gunning. Tyylilaji: draama, komedia. K7.