Puhdistus - Sofi Oksanen

SOFI OKSANEN

Puhdistus

WSOY 2008, 381 s.



S ofi Oksasen romaanissa Puhdistus hyvä ja paha eivät ole käsitteitä, jotka voisi erottaa toisistaan. Henkilöt on viskattu jumalan ja moraalin hylkäämälle joutomaalle, jossa motiivit, teot ja niiden seuraukset sotkeutuvat mielettömäksi, tuskaa ja petosta tuottavaksi kimpuksi.

Puhdistus kuvaa Viron lähihistoriaa 1930-luvulta 1990-luvun alkuun. Toisen maailmansodan aikana Virossa kansa huusi apuun milloin Saksaa ja Suomea, milloin Jeesusta ja vanhoja jumalia, mutta ihmiset jäivät selviytymään yksinään vainoharhaisissa olosuhteissa. Keneenkään, edes sisareensa tai puolisoonsa, ei voinut luottaa, ja väkivaltaiset nöyryytykset saivat jokaisen vaikenemaan.

Oksanen kertoo auki monikerroksiset vaietut tarinat. Jokaisen takaa paljastuu jokin pelon, pakon tai alistuksen sanelema kohtalo. Miten voi elää ilman omaa historiaa, omia kokemuksia, kun ei voi jakaa menneisyyttään kenenkään kanssa?

Häpeästä ja alistumisesta kasvaa ihmisen sisään kärpästen syömä, märkivä haava. Osoittelematta Oksanen kuvaa viiltävästi, kuinka on mahdollista, että ihmisestä tulee hirviö lähimmälleen, koneiston marionetti.

Lyötyjä mutta vahvoja

Tarina kerrotaan kahden päähenkilön, vanhan naisen Aliide Truun ja hänen pihalleen pölähtäneen, mafian jäljiltä heikossa kunnossa olevan parikymppisen Zaran, Aliiden sisaren tyttärentyttären kautta.

Näiden hyväksikäytettyjen ja lyötyjen mutta ällistyttävän vahvojen naisten kohtaamisesta repeää auki viisikymmentä vuotta perheen ja Viron lohdutonta historiaa.

Kolmanneksi päähenkilöksi nousee Aliiden sisar Ingel, joka kuvataan voittopuolisesti poissaolon kautta. Vaikka alussa Aliide kieltää hänellä edes olevan sisarta, Ingel on jokaisessa sanassa, teossa, unelmassa läsnä. Sisarten tarinassa rakkaus ja petos kutovat hirvittävän verkon, jonka alle haudataan sydäntä särkevät kohtalot.

Ankarat kohtalot, lempeä kieli

Oksanen kuvaa naiseuden äärimmäisen herkkävaistoisesti; keveyden ja viattomuuden nupun, kainouden, himon, kateuden, vilpittömyyden, oveluuden, häpeän ja vaikenemisen. Miehet jäävät auttamatta edustamaan ylärakenteita, vapaustaistelijaa, kommunistisikaa ja pyrkyri-parittajaa. Naiset sen sijaan ovat maan ja ilman tyttöjä, he pitävät elämää yllä, kirjaimellisesti säilövät sitä.

Lähes neljäsataa sivua loppumattoman surullisia ihmiskohtaloita tukehduttaisi lukijan, jos kirjailijan kieli ei olisi hyvin runollista ja lempeää. Se luo suodattimen tarinan pintaan, jotta sen ylipäätään voi ottaa vastaan.

Oksanen on myös hyvin ovela kirjoittaja: mikään ei ole romaanin päätyttyä mustavalkoista ja selkeää, kukaan ei yksiselitteisesti hyvä tai paha.

PAULIINA SIEKKINEN