Puupäähatulla palkittu jyväskyläläinen Riitta Uusitalo: "Kuvaa voi tehdä niin monella tavalla"

Kun soitin sarjakuvaseuran Puupäähatulla palkitulle jyväskyläläiselle kuvataiteilija Riitta Uusitalolle ja sovin haastattelusta, kävi hän kotvan kuluttua mietteliääksi.

Riitta Uusitaloa huolestutti se, miten häneen suhtaudutaan nyt kun lehdessä lukee, että apurahalla työskentelevä taiteilija on palkittu. Ihmisten arvostelua ei välttämättä yhtään lievennä se tosiasia, että tunnustuksen saanut taiteilija on saanut palkinnokseen pelkän huopahatun — ei siis suunnattomia summia rahaa. (Huopahatun tarpeellisuutta ei tosin ole syytä vähätellä tähän vuodenaikaan.)

Riitta Uusitalon kolmivuotinen taiteilija-apuraha päättyy vuoden lopussa. Sen jälkeen hän aikoo keskittyä opettamiseen.

— On selkeämpää olla opettajana kuin kokopäivätoimisena taiteilijana. Kukaan ei oletakaan että opetustyötä pitäisi tehdä ilmaiseksi, hän sanoo.

Voimakkaita tunteita

Apurahalla työskentelevän taiteilijan työ on täynnä paradokseja: hänen luonnollisesti edellytetään tekevän työtään niin että sen tulokset myös näkyvät. Mutta sitten jos työt alkavat näkyä laajemmin niin ei tämäkään tilanne ole hyvä: toisen menestyminen herättää niin herkästi tunteenpurkauksia.

— Ymmärrän hyvin, että työni herättävät ihmisissä ärtymystä ja voimakkaita tunteita. Niitä ei voi helposti noin vain sijoitella julkisiin tiloihin, hän sanoo.

Riitta Uusitalon suurikokoiset työt eivät ole silmiähivelevän kauniita ja harmonisia niinkuin julkisten tilojen töiltä on totuttu odottamaan. Mutta ei Uusitalon teoksia ympäröivä maailmakaan aina ole niin kaunis.

Viisi sarjakuvajulkaisua

Suomen sarjakuvaseuran maanantaina myöntämä Puupäähattu yllätti palkinnon saajan täysin. Tunnustus annettiin hänen ansioistaan sarjakuvataiteilijana.

— Kauheasti ihmettelin sitä, että sain sen. Enhän ole ollut paljoa tekemissä sarjakuvantekijöiden kanssa. Suuri Kurpitsa -lehteen olen noin kymmenen vuoden ajan tehnyt kuvia silloin tällöin. Lehden päätoimittajankin tapasin vasta nyt, hän sanoo.

Häneltä on ilmestynyt viisi sarjakuvajulkaisua, joissa seikkailevat mm. Nasu ja Tipu Laitinen. Riitta Uusitalon sarjakuvia on julkaistu mm. Ilta-Sanomissa, Näköpiirissä ja Uudessa Naisessa.

Tyhjänpäiväisiä taidekeskusteluita

Riitta Uusitalo on siitä erikoinen taiteilija, että häntä ei saa hevin puhumaan palopuheita taiteen puolesta — vaikkei hän kyllä ole taidetta vastaankaan.

— Tyhjänpäiväiset taidekeskustelut eivät auta kenenkään asiaa. Lehtien palstoilla käytyjen eipäs-juupas-keskusteluiden sijaan palstatilaa voitaisiin käyttää vaikka hädänalaisten lasten auttamiseksi, hän sanoo.

—Tiedän kyllä että tämä on naivi ajatus. Mutta tiedän senkin, että itse en pystyisi heittäytymään vakavissani ja tosissani ankaraan taidekeskusteluun. En ole niin yhden aatteen ihminen, hän miettii.

Yksi hänen kiinnostuksen kohteistaan on perhe. — Minusta ei olisi oikein Penni-tytärtäni kohtaan, jos uppoutuisin kokonaan omiin taidesfääreihini ja tekisin vain sitä mitä minä haluan tehdä. Minulla on mukava perhe ja haluan hoitaa sen homman kunnolla, hän sanoo.

Hapuileminen sallittu

Riitta Uusitalo kertoo taiteilijana kiinnostuvansa uusista asioista samalla tavoin kuin lapset, jotka välittömästi jättävät käsistään edellisen lelun kun eteen sattuu uusi, mielenkiintoisempi lelu. Tämä piirre on vienyt hänet maalauksen piiristä grafiikkaan, sieltä sarjakuvantekemiseen ja nyt kiinnostuksen kohde on siirtymässä liikkuvaan kuvaan.

— Kuvaa voi tehdä niin monella tavalla. Nyt haluaisin tehdä animaatiota, hän sanoo.

—Onneksi hapuilemiseen ja kiinnostuksen kohteiden vaihtamiseen ei enää liity ahdistusta. Tietään saa etsiä, eikä sitä tarvitse lyödä lukkoon, Riitta Uusitalo sanoo ja jatkaa samaan hengenvetoon, että hän voisi kuvitella tekevänsä vielä jotain muutakin ammatikseen.

— Kuvantekemiseen se liittyisi kyllä tavalla taikka toisella. Maalaaminen on seurannut minua aina, teinpä sitten mitä tahansa, sanoo Suomen ravitallit tarkkaan kolunnut taiteilija. Nuoresta iästään huolimatta Riitta Uusitalo on aikaisemmissa ammateissaan tullut tutuksi paitsi karskien hevosmiesten maailman kanssa mutta myös ihmisläheisemmän sosiaalialan kanssa.Tämä juttu oli Keskisuomalaisessa 3.11.1993. Julkaisemme tällä palstalla mielenkiintoisia, toivottavasti lukijalle muistoja herättäviä, juttuja 1990-luvulta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .