Pyhä taide punaisena lankana Pekka Halosen tuotannossa

Olen 13-vuotias ja seison Ateneumissa edessäni kirpeän leppeä talvimaisema. Puut peikkomaisina ja lumi narskuvana, varpaita melkein paleltaa. Miksi tämä Pekka Halosen maalaus jäi mieleeni? Vertasinko sitä omiin talvisiin kokemuksiin?

Pekka Halosen (1865-1933) talvisia kuvia kuvataan usein sanoilla runollisuus, hienostuneisuus, mestarillisuus. Usein analysointi onkin sitten jäänyt siihen, ja hänen tuotantoaan on taidehistorian kentällä eritelty vähemmän kun muita kultakauden mestareita vaikkapa Albert Edelfeltiä ja Eero Järnefeltiä.

Tätä puutetta paikkaa professori Ville Lukkarinen kirjassaan Pekka Halonen - pyhä taide. Kirjoittaja keskittyy tulkitsemaan taiteilijan tuotannon keskeisiä piirteitä. Punaisena lankana on Halosen uskonnollissävytteinen henkisyys. Teos on tervetullut ja avaa uusia näkökulmia Halosen hiljaiseen ja sisäänpäinkääntyneeseen maailmaan.

Lukijalle tämä kirjallis-taiteellinen retki kannattaa, sillä maaliskuusta lähtien Ateneumissa voi testata niin omia kuin Lukkarisen näkemyksiä suurnäyttelyssä, joka antaa kahdellasadalla työllä kattavan läpileikkauksen taidemaalarin tuotannosta. Katselmus on esillä Ateneumissa elokuun lopulle saakka.

Lukkarisen mielestä on vaikeaa ratkaista, mikä Halosen tuotannossa kuuluu kovaan ytimeen, sillä tuotanto on laadultaan epätasaista. Taloudellisessa ahdingossa elävä suurperheen isä joutui aika ajoin lähes tehtailemaan maalauksia elättääkseen perheensä.

Tekijä pohtii, mistä Pekka Halosen taiteen mykkyydestä ja hienostuneisuudesta on kysymys. Ehkä juuri tämä mykkyys on aiheuttanut sen, että Halosen taidetta on analysoitu hämmästyttävän vähän.

Selkänsä kääntäneet

Kirjoittaja kysyy, mitä Pekka Halonen oikein teki tehdessään sellaista taidetta kuin teki.

Lukkarinen liittää Halosen taiteen hänen kotiseudullaan toimineeseen herätysjohtajaan Paavo Ruotsalaiseen. Pekka Halosen äiti Vilhelmiina Halonen oli tullut nuorena herätykseen ja lapsuudenkodin perintönä seurasi herätyskristillisyys.

Pyhän taiteen käsitettä Halosen maailmankatsomuksessa hän valottaa myös monien kirjeiden kautta. Vaimolleen Maijalle taiteilija puhuu taiteen korkeammasta tarkoituksesta ja Gallen-Kallelalle pyhästä salatusta liitosta. Eino Leinolle kirjoittamassaan kirjeessä hän lupaa, että taiteilijatoverit voisivat elää suurta pyhää elämää suuressa luonnossa.

Lukkarinen lähestyy Halosen tuotantoa monelta eri suunnalta. Hän erittelee yksittäisiä maalauksia sekä käsittelee aikakauden taideteorioiden ominaispiirteitä. Hän tarkastelee yksityiskohtaisesti tunnettuja teoksia kuten Tienraivaajia Karjalassa ja Työstä lähtö.

Jälkimmäisessä henkilöt ovat niin syventyneitä toimeensa, että katsoja jää tilanteessa täysin ulkopuoliseksi. Näitä selkänsä kääntäneitä, ajatuksiinsa vaipuneita hahmoja esiintyy useissa Halosen henkilöasetelmissa.

Taiteilija jättää usein henkilöhahmojensa silmät niin luonnosmaisiksi, että vain silmäkuopat erottuvat. 1890-luvun eurooppalainen symbolismi oli Haloselle hyvinkin läheinen, taidesuuntauksessa suljetut silmät esiintyi omana kuvallisena aiheenaan.

Teos viittaa myös ranskalaiseen monumentaalimaalausliikkeeseen. Halonen monumentalisoi suomalaisen talonpoikaisyhteisön elinkeinoharjoituksen ajallista kiertokulkua. Taiteilija myös hakee mallinsa ja kuvauspaikkansa alueilta, jotka liittyvät hänen henkilöhistoriaansa.

Kirjan kuvituksena on käytetty runsaasti Halosen teoksia, mukana on hänen keskeistä mutta myös syrjään jäänyttä tuotantoa.

..entä minä, mitä koen maaliskuussa seistessäni Halosen talvimaisemien edessä. Varpaita ei palella, minne katosivat kepeät lumiset talvet..?

Lähde:Ville Lukkarinen. Pekka Halonen - pyhä taide. SKS 2007. Kirjoittaja on Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin historian ja teorian laitoksen professori.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.