Räjäyttäjät – Awopbopaloopop Alopbam Räjä

Itse asiassa emme pidä musiikista. Pidämme kaaoksesta, sanoi Sex Pistolsin Steve Jones 1970-luvulla.

Jyväskyläläisen Räjäyttäjät-yhtyeen uskon kyllä pitävän musiikista, mutta jotain samaa on heidän asenteessaan sen tekemiseen. Rock Siltasen, Bad Dad Reedin ja Villisian ensimmäinen Suomessa julkaistu albumi jyrää määrätietoisesti kaaoksen partaalla kuten heidän aiemmatkin julkaisunsa, eikä seestymisen merkkejä näy.

Räjäyttäjät esiintyy mielellään perinnetietoisena, Hurriganesia diggaavana jytäbändinä, mutta kitarariffien tutun kuuloisesta pubirockboogiesta huolimatta yhtye operoi enemmän avantgarden puolella. Heidän äärimmäinen asenteensa tuo mieleen rockin suuret ulkopuoliset, kuten japanilaisen Flower Travellin’ Bandin tai saksalaisen Faustin, jotka innostuivat angloamerikkalaisesta rockmusiikista niin kovasti, että murjoivat sen liki tunnistamattomaksi.

Samoin Räjäyttäjien rock’n’roll ylittää säännönmukaisesti musiikkityylin ahtaat rajat: soiton intensiteetti nousee yli lakipisteensä, kunnes esitys räjähtää palasiksi.

Räjäyttäjät on vahvasti paikallinen yhtye, jota jälkipolvet varmaan tulevat pitämään arvokkaana osana jyväskyläläistä kulttuuriperintöä.

Kaikki viittaukset tiettyyn paikkaan, jotka albumilta tunnistin, sijoittuvat tähän kaupunkiin: sen kappaleissa on mukana koko Kauppakadun ympäristön kirjo aina Ylä-Ruthilta alakaupungin Explosive Bariin asti. Jälkimmäiseen viittaava Aamupalalle Pommiin on oodi työelämästä vieraantumiselle ja epäsäännölliselle elämälle, mutta rappioromantiikkaa se ei edusta. Räjäyttäjät mesoaa niistä asioista, jotka innostavat ja niistä jotka vituttavat. Siinä se.

Monet albumin kappaleista, kuten alkupuolen varma keikkahitti Ei hauskaa, saavat inspiraationsa siitä, miten tylsän hillittyä ja sisäsiistiä suomalainen musiikkikulttuuri on. Räjäyttäjät on reaktio tähän, suoranainen antiteesi menestystä ihannoivalle silotellulle musiikkiviihdetarjonnalle ja Vain elämää -sarjan sentimentalismille. Uskon, että yhtyeen kohtaaminen sattumalta, mielellään liveolosuhteissa, voi muuttaa elämän.

Räjäyttäjien musiikki on paitsi energisoivaa, lopulta myös kuluttavaa, joten se ei ole parhaimmillaan pitkäsoitolta nautittuna, vaan keikalla tai lyhyemmissä annoksissa. Siihen nähden tämä reilun puolen tunnin mittainen albumi toimii oivallisesti: vaikka loppupuolella onkin pari tylsempää rokkausta ja hiukan motivoimatonta sekoilua, vaaran tunne säilyy.

Räjäyttäjät simuloi keikkatilannetta jo aiemmin tänä vuonna julkaistulla nimikko-älpeellään, ja myös tällä uudella. Eri puolille ripotellut keskustelunpätkät, huudahdukset ja juopuneet jokellukset tuovat levyn tunnelmaan arvaamattomuutta. Kuunnellessaan tuntee olevansa osa levotonta kollektiivia, tapahtumaa, jonka tarkoitusta ei aivan käsitä. Ehkä ei tarvitsekaan?

Räjäyttäjien Mikko Siltanen on Keskisuomalaisen levykriitikko.

Uusimmat

Kulttuuri

Elokuva-arvio: Kriitikon sydäntä särkee: jatko-osa ei yllä kulttielokuvaksi nousseen Iron Skyn tasolle

"Että katsoja poistuu salista kosketettuna, sellainen naiivi unelma mulla on", sanoo Jarno Kuosa – hänen ohjaamansa Sydänmaa on kaupunginteatterin kevään päätuotanto

Taiteen ja tieteen tukija Keski-Suomen kulttuurirahasto tukee ensimmäistä kertaa pelialaa sekä taidetta hoitolaitoksiin – apurahoja jaetaan tänä vuonna 620 000 euroa

Suomalainen suursarja esittää ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä – pääosissa Pohjoismaiden suurimpia tähtiä

Taidekeskus Salmela juhlii kesällä 30-vuotisuuttaan – mukana muun muassa Rafael Wardi, Samuli Alonen ja Juhani Saksa

Jyrockin esiintyjistä yli puolet naisia – indiemusiikin festivaalia vietetään Ilokivessä

Suru ja taikuus pokkasivat Suomen Nuorisokirjailijoiden palkinnot

Teatteriarvio: Jyväskylän Nykyteatteriyhdistyksen robottinäytelmän nostattamat ajatukset ovat polttavia ja perustavanlaatuisia, eikä niitä voi kytkeä pois päältä

Jyväskylän kaupunginteatteri esittelee kevätkauttaan yleisötapahtumassa tiistaina

Jaakko Kuusisto sävelsi Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-voittaja-romaanista oopperan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.