Raaka-aine – Ennen kuin toivosta luovutaan

Vaiherikkaan uran luonut lahtelainen Raaka-aine kaivautuu kolmannella pitkäsoitollaan syvemmälle raskaamman laidan suomirockin maaperään. Pääosin bändin tuoreimpien jäsenten, kitaristi Timo Ruokolan ja solisti Tommi Fäldtin, säveltämät ja sanoittamat kymmenen raitaa porskuttavat ryhdikkäästi eteenpäin varsin moderneilla studiohevisoundeilla kiillotettuna.

Kappaleiden tematiikassa vuorottelevat lähtemisen ja kaipauksen tunnelmat, mutta niitä käsitellään pääosin voimauttavalla tavalla ilman tarpeetonta nössöilyä. Riffit ja rakenteet mukailevat genren tyylipiirteitä, eikä voimasointujen ja molliharmonioiden käyttöä säästellä. Senpä vuoksi albumin keskeisimmät vaivat ovat yksitoikkoisuus ja dynamiikan puute.

Vaikka sävellys- ja sovituspuolen hiomisessa tuntuu tarmoa riittäneen, käytössä olevien ratkaisujen toistuvuus tekee levyn kuuntelemisesta raskasta, eivätkä paikoin nokkelat koukut erotu yleisestä kohinasta. Potentiaalia tuntuu piisaavan, mutta näillä näytöillä kokonaisuus jättää kuulijan kylmäksi.