Raappana – Tuuliajolla

Viime vuonna julkaistu hittisingle Kauas pois nostatti runsaalla radiosoitollaan Raappanan laajemman yleisön suosioon. Laulajan neljäs virallinen albumi Tuuliajolla jatkaa samoissa tunnelmissa ja tarjoaa täyslaidallisen reggaemusiikkia kotimaisella tyylillä.

Levyn kappaleet sykähtelevät karibialaisittain, mutta sisältävät myös hyvin pohjoisia sävyjä. Jopa iskelmällisiin teemoihin kurkottelevat laulut selittävätkin paljolti sen, mistä artistin suosio johtuu. Raappanan sympaattisuutta huokuva ulosanti sisältää voimaantumisen siemenen.

Albumin huolelliseen ja itsevarmaan sisältöön on helppo uppoutua. Tuotannosta vastaavan Bommitommin rytmeissä on tilaa ja syvyyttä. Raappana taas pysyttelee omalla tavallaan vakavissa laulunaiheissaan ja tarjoaa mielenkiintoisen ajankuvan nyky-Suomesta.

Yli tunnin mittaisen levyn kuunteleminen on vaivatonta, mutta kappaleet tahtovat paikoittain muuttua taustamusiikiksi. Kuitenkin huomion palatessa takaisin itse asiaan laulaja kahmaisee mukaansa positiiviseen maailmaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.