Rakkaus lakkomellakan keskellä – Kemin vuoden 1949 yhteenotoista kertova näytelmä on Jussi Myllymäen uutuusteos

Jyväskylän Talvi -festivaalilla nähdään perjantaina Jyväskylän ensi-ilta Jussi Myllymäen uutuusnäytelmästä Oikeus konepistoolin piipussa.

Myllymäki on kirjoittanut näytelmän Matti Rossin Puulintujen vuolija -runoelman pohjalta. Se kertoo Maijan (Mette Seppälä) ja Topin (Aapo Salonen) rakkaustarinan, joka sijoittuu Kemin vuoden 1949 lakkoliikehdinnän ja mellakoinnin aikoihin.

Kemissä osoitettiin vuonna 1949 mieltä muun muassa suuria palkanalennuksia vastaan. Seuranneissa viranomaisten ja mielenosoittajien yhteenotoissa kaksi lakkolaista sai surmansa.

– Nykypäivä on ihan toisinto tuon ajan menosta. Ihmisiä kohdellaan jälleen kuin karjaa. Otetaan esimerkiksi vanhustenhoito. Kemissä palkkoja laskettiin 40 prosenttia, ja Sipilän hallitus on yrittänyt ihan samaa, Myllymäki sanoo.

Teemojensa vuoksi Oikeus konepistoolin piipussa sopii työläiskulttuuritapahtuma Jyväskylän Talven ohjelmaan kuin nokka naamaan.

Oikeus konepistoolin piipussa kantaesitettiin viime viikonloppuna Kemin työväentalolla. Mitäs siellä tykättiin?

– Ihan s-nasti, sanoo Myllymäki.

Jyväskylän Talven esityksen jälkeen näytelmä nähdään Keski-Suomessa ainakin Muuramessa, Jämsässä, Äänekoskella ja uudestaan Jyväskylässä Huoneteatterilla.

Esittäjäryhmä on nimeltään Ryhmä 49. Näyttelijöitä on kolme: Seppälän ja Salosen lisäksi mukana on useissa Myllymäen tuotannoissa esiintynyt Esa Valkila, joka tekee nipun pienempiä rooleja.

Musiikki on tärkeässä osassa. Sen esittää Essi Leppäsen (piano), Tuomas Parsion (kitara) ja Eero Virtasen (kontrabasso) trio. Esityksessä kuullaan ainakin Kaj Chydeniuksen, Eero Ojasen sekä Jari Knuutisen eli Yarin sävellyksiä. Jälkimmäinen sävelsi esitykseen kaksi uutta kappaletta.

Jussi Myllymäki on pitkän linjan teatterintekijä ja muun muassa entinen Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijä. Hän on ohjannut Puulintujen vuolijan aiemminkin. Jyväskylän Kansannäyttämön 1980-luvun alussa esittämässä Puulintujen vuolijassa pääparia näyttelivät Aira Airola ja Antero Leppänen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .