Rakkautta ennen keskiyötä

Rakkautta ennen keskiyötä (Before Midnight) on kolmas osa Richard Linklaterin ohjaamasta trilogiasta, jonka aiemmat osiot olivat Rakkautta ennen aamua (1995) ja Rakkautta ennen auringonlaskua (2004). Niissä Jesse (Ethan Hawke) ja Celine (Julie Delpy) tutustuivat toisiinsa ensin Wienissä ja sittemmin Pariisissa.

Uudessa elokuvassa he ovat naimisissa ja heillä on kaksoistytöt. Perhe lomailee Kreikassa tutun kirjailijaystävän luona. Tarinan alussa olevan automatkan aikana Jesse ja Celine purkavat suhdettaan ja sama teema jatkuu läpi elokuvan.

Linklaterin kerrontaa leimaavat pitkät yhtäjaksoiset otokset, joiden myötä katsoja kiinnittyy päähenkilöihin aivan erityisellä tavalla. Celine ja Jesse syövät lounaan yhdessä ystäviensä kanssa, vaeltavat maaseudulla ja majoittuvat yhdeksi yöksi hotelliin.

Kaikki tämä pitää sisällään jatkuvaa keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa sekä myös riittävästi erimielisyyksiä, jotta tilanteet tempaisevat mukaansa. Tunnemyrskyt lävistävät hienoa ohjausta.

Rakkautta ennen keskiyötä on teos, jossa keskustelu aaltoilee vilkkaana aiheiden risteillessä ja lomittuessa. Pääasiallisia aihepiirejä ovat elämän ilot ja menetykset, kirjallisuus ja erityisesti Jessen uusi kirja, seksuaalisuus, rakkaus, ihmisyys, tulevaisuus, parisuhteet ja itsensä tunteminen.

Mielipiteitä vaihdetaan vuolaasti. Linklaterin ohjauksen suuri ansio on kaiken harkitussa ja tiivistetyssä esittämisessä.

Ohjaus visioi painokkaasti pääparin suhdetta. Julie Delpyn ja Ethan Hawken taidokkaat tulkinnat takaavat sen, että henkilökuvat ovat edessämme erittäin käsinkosketeltavina.

Haaveet, mielikuvat ja muistot purkautuvat, ja Linklater maksimoi teoksen kerrontavireen.

Richard Linklaterin trilogia on kaikkinensa upea elokuvallinen saavutus. Realistisessa ilmaisussa on kuin sattumalta syntyneet runolliset hetkensä, ja niiden myötä kerronnan välittämät perustunteet saavat voimansa.

Kuvattu tilanteiden valtakunta ei ole erillistä elämää, vaan Linklaterin luoma ajan ja tilan pysyvyys on kohtalollisesti läsnä ja inhimillisten tunteiden verkosto vaikuttaa suoraan katsomiskokemukseen.

Ohjaus: Richard Linklater. Rooleissa: Ethan Hawke, Julie Delpy. Tyylilaji: draama. K12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.