Ranskalainen viikonloppu (Le Skylab)

Näyttelijänä paremmin tunnetun Julie Delpyn (Europa, Europa, Kolme väriä: Valkoinen, Before Sunset) ohjaus Ranskalainen viikonloppu sijoittuu Bretagneen, tuohon kelttiperinteistään muistettavaan Ranskan maanosaan. Omaelämäkerrallinen teos on antoisa perhekomedia ja ajatuksellinen satiiri, jossa koko joukko sukulaisia kokoontuu vuoden 1979 heinäkuussa viettämään matriarkka Amandinen (Bernadette Lafont) syntymäpäiviä.

Sukupolvien kohtaamises-ta muodostuvaa perhejuhlaa varjostaa satelliitti Skylabin mahdollinen putoaminen Eurooppaan. Tähän viitataan silloin tällöin, mutta muuten keskitytään juhlapäivän viettoon. Delpy itse näyttelee Annaa, jonka 11-vuotias tytär Albertine (Lou Avarez) on tarinan keskushenkilö. Albertinen isä (Eric Elmosnino) on vasemmistohenkinen näyttelijä, jonka riemastuttavat tarinat viehättävät niin aikuisia kuin lapsiakin. Perillä on myös lääketokkurassa oleva iäkäs Hubert (Albert Delpy), jonka ihastuttavat välikommentit ja mainio lauluesitys saavat sijansa kerronnan hetkissä.

Aivan pelkästään koomisesti ei kesäpäivä suju, sillä mukaan mahtuu myös poliittisia yhteenottoja lähinnä feminismiä puoltavan Annan ja hänen lankonsa, sotimiseen hurahtaneen Rogerin (Denis Ménochet) välillä. Kerronnan pääpaino on aterioinnin, keskustelukulttuuriin kuuluvan runsaan dialogin ja hauskanpitämisen erilaisissa välimuodoissa. Diskossakin piipahdetaan tuon ajan musiikin taustoittamana.

Aikakauden historia on läsnä monimuotoisesti kerronnan hienoimpien oivallusten tasolla. Vietnamin ja Algerian sodat ja Cannes’n tuolloiset filmijuhlat, Peltirumpu ja Ilmestyskirja.Nyt -elokuvien muodossa kuuluvat antoisaan keskusteluun. Myös uimaretki ja vierailu nudistirannalla ovat mukana elokuvan hetkissä ja Francois Mitterrand vilahtaa television uutisotsikoissa.

Periranskalaista välittömyyttä tarjoava Ranskalainen viikonloppu on paikoin erityisen nautittava, aistivoimainen ja tunnekylläinen kokonaisuus, joka tallentaa elämisen pieniä tuokioita. Julie Delpy selviää ohjauksesta kaikella kunnialla, sillä hän selvästi myötäelää kuvaamansa tilanteet. Tapahtumat sujuvat luontevasti ja kiinnostavia huomiota on tarjolla kohtuullisen runsaasti. Ranskalainen viikonloppu on tavoilleen uskollinen nostalgiapaketti, jossa Bretagnen kuuma kesä hehkuu Lubomir Bakchevin taidokkaan kuvauksen myötä.

Pienillä ohjauksellisilla tiivistyksillä kokonaisuudesta olisi saanut vieläkin osuvamman. Ranskalainen viikonloppu on kuitenkin ennen muuta näyttelijöiden elokuva, joka sisältää runsaasti mieleen jääviä kasvopotretteja. Elokuvassa väreilee puheen, eleiden ja miljöön aito vuorovaikutus. Alain Resnais’n Hiroshima, rakkaani (1969) -elokuvasta muistettava Emmanuelle Riva vilahtaa myös kankaalla.

Ohjaus: Julie Delpy. Rooleissa: Julie Delpy, Eric Elmosnino, Berbadette Lafont, Emmanuelle Riva, Albert Delpy, Lou Avarez. Tyylilaji: komedia. K12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Levyarvio: Robbie Williams teki yhden tämän joulun parhaista levyistä Bing Crosbyn hengessä

JKMM Arkkitehdit on voittanut Kansallismuseon lisärakennuksen suunnittelukilpailun

Keikka-arvio: Oksentelevista korppikotkista kertova trio voitti yleisön puolelleen – The Aristocrats kävi Tanssisali Lutakossa Jyväskylässä

Teatteriarvio: Toksinen kapitalismi myrkyttää koko perheen Kansallisteatterin amerikkalaisessa klassikkonäytelmässä – Aku Hirviniemi vaihteeksi vakavan draaman parissa

Konserttiarvio: 120-vuotista taivaltaan juhliva Mieskuoro Sirkat teki vaikutuksen loppuunmyytyyn yleisöön

Popkantelisti, laulaja Ida Elina esiintyy Sepän Kipinässä – Poppi soi kanteleella myös Linnan jatkoilla

Tikkakoskelaisen Mara Vighin elokuvaidea katastrofien jälkeisestä maailmasta sai yllättävää vastakaikua – koekuvauksia The House of God -elokuvaa varten tehtiin ohjaajan kotikonnuilla

Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto Pontus Purokurulle, Juhani Karilalle ja Reetta Pekkaselle

S. Wuorion maalaamon arvokas arkisto Museovirastolle

Suomen käsityön museon näyttely teki Jyväskylässä kävijäennätyksen – yli 22 000 katsojaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.