Rein Raud: Rekonstruktio

Rein Raud

Rekonstruktio

Suom. Hannu Oittinen. Like 2015. 288 s.

Virolaisen kulttuuripersoonan Rein Raudin romaanin minäkertoja, syöpäsairas mies Enn Padrik haluaa viimeisinä elinkuukausinaan selvittää, missä olosuhteissa hänen ainoa lapsensa Anni kuoli taiteilijatalon tulipalossa.

Tyttären tapaturmaiseksi luultu kuolema paljastuu neljän henkilön joukkoitsemurhaksi. Mysteerin selvittämisestä syntyy romaanin mittainen jännite ja samalla koskettava, uskottava kuva isän ja tyttären maailman eriytymisestä.

Enn Padrik on hauras, suunnastaan epävarma ja elämäänsä tyytynyt mies. Entinen vaimo Maire pysyy miehen elämän suurena rakkautena ”mutta ei ehkä siksi, että rakkaus itsessään olisi ollut järin suuri, vaan siksi että sen suurempaa minun elämässäni ei ole ollut”.

Tytär Anni kasvaa puolestaan ihanteellisesta lapsesta oppineeksi ja näkemyksissään hyvin ehdottomaksi.

Japanin kielen ja kulttuurin professorina Helsingin yliopistossa toimivan Rein Raudin (s. 1961) romaani Rekonstruktio voitti Viron valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 2012. Se on samalla hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa, mikä on Raudin tuotantoon nähden hieman yllättävä tieto.

Palkitun romaanin nimi viittaa paitsi tyttären itsemurhan tapahtumien selvittämiseen, myös minäkertojan suvun ja Viron lähihistorian hahmottamiseen. Laajakuva syntyy pienistä tarinoista ja havainnoista. Tiiviissä mitassa kirja haukkaa hyvinkin suuren siivun Viron historiaa.

Enn Padrikin ja hänen entisen vaimonsa suvun kautta avautuu neuvostoajan virolaisten kaksoiselämä ja epätasa-arvo. Maan uudelleen itsenäistyminen nostaa pintaan isänmaallisuuden ja uskonnollisuuden.

Itsenäistyneen Viron kansainvälistyminen ja avautuminen Eurooppaan johdattaa kirjan henkilöt Pariisiin. Anni-tyttären akateeminen tutkimus itäeurooppalaisista ilotytöistä kasvaa pamfletiksi naisten asemasta myös muslimiperheissä.

Moniaalle kurkottavan romaanin yksi keskeinen teesi on, että fundamentalismi voi syntyä minkä tahansa asian ympärille, ja kuka tahansa voi siihen ajautua.

Raudin kirjassa äärimmäisyyttä edustavat niin minäkertojan tyttären ehdottomuus elämänvalinnoissaan ja eristäytyneen taiteilijayhteisön säännöt kuin vaimon sisaren alkoholismi sekä hänen miehensä perhekeskeinen ja kapitalistinen maailmankuva.

Minäkertojan sopeutuminen vaihteleviin tilanteisiin luo vastavoimaa läheisten ääriteoille, jotka kilpistyvät väistämättä traagisiksi.

Karuin on lopulta isän havainto, miten omasta lapsesta kasvaa aikuinen, vieras ihminen. ”Mitä tiesin tuolloin omasta tyttärestäni, hänestä ihmisenä? Suoraan sanottuna: en lähestulkoon mitään”.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.