Remu – Andalusian muistelot

Remu Aaltonen on monille yhtä kuin Hurriganes, mutta raa’an rock’n’rollin ohella mies on tehnyt uraa myös jazzahtavan iskelmän parissa. Yhtä kaikki, lopputulos on aina remumaisen persoonallinen.

Aaltosen aktiivisimmat humppavuodet ajoittuivat 1980-luvun lopulle, jonka jälkeen hän on palannut aina ajoittain kevyemmän musiikin pariin. Uudella albumillaan Remu matkaa Andalusian maisemiin, jossa hän ei tietenkään ole ikinä käynyt. Romantisoitu mielikuva Etelä-Espanjan savuisista kapakoista, tummista naisista ja kastanjettien napseesta välittyy kuitenkin hyvin.

Andalusian muisteloilta ei löydy uutta Täysikuuta tai Paholaisen masurkkaa, mutta sinkkulohkaisu Asserio on jo lähellä. Lattarihenkinen biisi on ehdottomasti parasta Remua moneen vuoteen.

Tuore albumi on siitä poikkeuksellista nykyiskelmää, että se on pieteetillä tehtyä. Halvat sovitusratkaisut ja monitoimisyntetisaattorit loistavat poissaolollaan, kiitos tuottaja Kassu Halosen ja tyylitajuisen taustayhtyeen.