Riitaoja Mantereelle

”Superbändi” on aikojen saatossa kulahtanut termi, mutta Riitaojan tapauksessa jälleen kerran erittäin hyödyllinen. Kun rosterista löytyy sellaisia nimiä kuten Affe Forsman, Arttu Tolonen, Arimatti Jutila ja Antti Hämäläinen, niin mahtipontinen etuliite tuntuu perustellulta.

Laulajiakin on tässä kokoonpanossa kaksin kappalein: Vuk ja lukemattomista yhteyksistä tuttu Janne Westerlund.

Riitaojan debyyttialbumi on kaikessa yksinkertaisuudessaan bluesia. Ei kuitenkaan ylipitkien kitarasoolojen ja ränttätäntän ahavoittamaa puistobluesia, vaan jotain paljon juurevampaa. Yhden soinnun hitaasti kypsyvät hypnoottiset jamit tuovat mieleen Jolly Jumpersin kaltaiset tunnelmoijat, kun taas suomenkielisyys viittaa Joose Keskitalon ja kumppaneiden suuntaan.

Mantereelle ei ole mikään kertakuuntelulla avautuva levy. Aluksi se saattaa tuntua jopa hivenen tylsältä, mutta onneksi sitkeä tutustuminen kantaa hedelmää. Ehdottomasti yksi vuoden kiinnostavimmista kotimaisista esikoisalbumeista.