Rikos ja Rangaistus - Feodor Dostojevski

FEODOR DOSTOJEVSKI

Rikos ja Rangaistus
Suom. Olli Kuukasjärvi.
Otava 2008, 694 s.

Fjodor Dostojevskin klassikkoromaanin, Rikoksen ja Rangaistuksen (alkuteos 1866) vaikutus motiivien ja teemojen osalta myöhempään kirjallisuuteen, moraalifilosofiaan ja moniin elokuvataiteen merkkiteoksiin, on uskomattoman suuri, intensiivinen ja moniulotteinen.

Modernia salapoliisitarinaa ei esimerkiksi olisi ilman Dostojevskin romaania. Oleellista Dostojevskin rikostarinassa on kuulustelijan ja kuulusteltavan välinen kissa ja hiiri-leikki. Rikoksen tutkinta ja tulkinta vaatii aina syvällisen käsityskyvyn ja ymmärryksen laaja-alaisuutta. Tämä piirre on oleellinen osa Dostojevskin romaanin kestävää viehätystä ja ajattomuutta.

Siksipä onkin enemmän kuin paikallaan, että Olli Kuukasjärven uusi suomennos Rikoksesta ja Rangaistuksesta päivittää Dostojevskin koukeroista kielipeliä tämän päivän lukijan tarpeisiin. Dostojevskin ihmiskuva ei ole mihinkään vanhentunut. Päinvastoin, Rikoksen ja Rangaistuksen tarjoama näkymä Raskolnikovin sieluntilasta murhan jälkeen on millimetrin tarkkaa työtä; psykologisen ja fysiologisen reagoinnin kuvaamisen mestarinäyte.

Mieleen juolahtaa Peter Lorren suoritus Fritz Langin mykkäelokuvan klassikossa M - kaupunki etsii murhaajaa, jossa päähenkilön pelon ja syyllisyyden kihelmöinti on puhtaasti läsnä fysiologisena reaktioina ja elekielen tapahtumana. Aivan samaan tapaan kuin Dostojevskin Rikoksessa ja Rangaistuksessa, jossa Raskolnikovin mielentilat ohjaavat hänen kokemustaan kaikesta, ihmisistä, esineistä ja ympäristöistä.

Suurmies vai rikollinen?

Pietarilaisen, entisen ylioppilaan, Rodion Raskolnikovin tuttu tarina koskettaa nykylukijaa edelleenkin vahvalla psykologisella otteellaan ja tarkkanäköisyydellään. Nuoruuden aatteista, toisaalta kirkasotsaisesta idealismista, toisaalta synkeähköstä nihilismistä, ei ole pitkä matka meidän aikamme verisiin terroritekoihin. Dostojevski, jos kuka, pystyi pureutumaan aatteellisen idealismin kaksijakoisuuteen, ihanteellisuuden ja väkivallan keskinäiseen vuorovaikutukseen ja läheisyyteen.

Yksi avainkohtauksista Rikoksessa ja Rangaistuksessa on Raskolnikovin kirjoituksen "Rikollisuudesta" pohdinta ja sen synnyttämät reaktiot.

Tuossa esseessä Raskolnikov esittää oman "yli-ihmisoppinsa" Napoleonin innoittamana. Ihmiset jakautuvat karkeasti ottaen kahteen kategoriaan, jossa nerokkaimmilla ihmisillä on oikeus ja valta keskinkertaisten arki-ihmisten yläpuolella. Lopulta vain lopputulos ratkaisee, millainen moraali pääsee vallalle.

Raskolnikov pohtii esseessään rikollisen ja suurmiehen välistä moraalista jännitettä suhteessa enemmistön näköalattomiin ja materialistisiin arvoihin. Raskolnikovin äiti on suurinpiirtein sitä mieltä, että hänen pojastaan voi tulla joko suurmies tai suurrikollinen.

Ajatus on äärimmäisen kiinnostava historian paljon puhuvien esimerkkien valossa. Vallanhimossa on sekä nerokkuutta että äärimmäistä tuhosuuntaisuutta. Tietyllä historiallisella hetkellä ihmiset alkavat kaivata "lopullista ratkaisua". Jotakin sen kaltaista Raskolnikovkin päässään hautoo, kun hän päättää tappaa "täin", koronkiskuri-eukon.

Aivan samoin kuin filosofi Nietzsche koki säälintunnetta piestyä hevosta kohtaan, ei Raskolnikovkaan pääse eroon empaattisista tunteistaan.

Hieno pietarilaisromaani

Suomentaja Olli Kuukasjärvi puhuu jälkisanassaan Rikoksesta ja Rangaistuksesta merkittävänä pietarilaisromaanina, jossa kaupungin olemus hahmottuu kohti modernia suurkaupunkikokemusta. Dostojevskin kaupunkikuvauksessa on "ekspressionismia", jossa sieluntila ja miljöökuvaus ovat harvinaisella tavalla yhtä, toisiinsa uppoavaa ja limittyvää draamallista materiaalia.

Rikoksessa ja Rangaistuksessa on vahva klaustrofobinen tunnelma. Ympäristökuvaus on mielen sokkeloiden kuvausta. Juuri tämä kuvauksen konkreettisuus tekee Dostojevskin romaanin psykologiasta ajattoman.

HANNU WAARALA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.