Risto A. Ahonen: Tulevaisuuden kirkko (Suomen Lähetysseura 2014, 240 s.)

Eurooppalaisessa julkisuudessa kristinusko näyttää marginalisoituvalta ja historian hämärään väistyvältä ilmiöltä. Onko tämä oikea ja todellisuuden koko kuva?

Näitä kysymyksiä pohtii Jyväskylässäkin vaikuttanut teologi, dosentti Risto Ahonen uudessa kirjassaan Tulevaisuuden kirkko.

Ahonen näkee tilanteen monivivahteisempana. Hän toteaa, että historialliset kirkot taantuvat ja menettävät jäseniään Euroopassa ja lännessä, mutta maahanmuuttajien mukana tänne tulee kolmannesta maailmasta uusia kristillisiä yhteisöjä, joissa on paljon dynamiikkaa.

Vanhojen kirkkojen ja uusien yhteisöjen kohtaaminen ei ole ongelmatonta.

Afrikan ja Aasian lähinnä nuorista koostuvat kirkot ovat karismaattisia ja monesti teologialtaan konservatiivisia. Suomi on tässä harvinainen poikkeus. Meillä maahanmuuttajat ovat pääosin integroituneet olemassa oleviin yhteisöihin.

Tätä ilmiötä Ahonen olisi kirjassaan voinut laajemmin analysoida.

Kirjan pääsanoma on, että kristinusko on kasvava uskonto, ei näivettyvä, kuten Euroopasta katsoen näyttää.

Kolmannessa maailmassa kasvun painopistealueet ovat jo pitkään olleet Aasia ja Saharan eteläpuoleinen Afrikka sekä Etelä-Amerikka. Kristittyjä lasketaan olevan 2,4 miljardia ja muslimeja 1,6 miljardia.

Ahonen toteaa, että Eurooppa on paljossa valistuksen perillinen, mutta monien myönteisten vaikutusten ohella siitä on seurannut näkemyksen kaventumistakin. Uskonto nähtiin lähinnä etiikkaan kuuluvaksi ja toisaalta se muuttui järkeisuskoksi.

Tämän järkeisuskon yksi traaginen perillinen on Ahosen mukaan angloamerikkalainen fundamentalismi.

Kirjassa pohditaan kristinuskon ja islamin ajankohtaista kohtaamista.

Ahonen ei niinkään käsittele radikaaliryhmien terroritekoja, vaan Saharan eteläreunalla kahden dynaamisen, kasvuhakuisen lähetysuskonnon hankausta.

Molempien kannattajat ovat nuoria ja väestönkasvu voimakasta. Sekä islam että kristinusko puhuvat rauhasta ja rakkaudesta, mutta tällaisessa hankauskohdassa niiden toteutuminen on kovilla.

Ahonen pohtii, liittyykö kahteen suureen maailmanuskontoon väkivaltainenkin puoli. Hän kysyy, muuttuiko islam miekkalähetysuskoksi jo siirtyessään Medinan kauteen vuonna 622, eli aivan alkumetreillä. Kristinuskoon miekkalähetyksen elementti tuli hänen mukaansa saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa. Ristiretkistä muslimit ovat edelleen katkeria.

Miten käy Euroopan ja lännen? Postmoderni jättää ihmisen itseriittoisuudessaan yksin. Ei ole tuomaria eikä anteeksiantajaa. Itseriittoiselle jää ystäväksi vain kosminen vilu ja kaiken merkityksettömyys. Siinä on Ahosen mielestä kristinuskon mahdollisuus tämän päivän eurooppalaiselle.

Tulevaisuuden kirkko on sopivan suppea ja näköaloja avaava kirja uskon ja kristinuskon tulevaisuudesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.