Risto Ahti - Metsän mies

WSOY 2012. 448 s.

Kun puhe on Metsän miehestä, Risto Ahdin uudesta teoksesta, jossa sadut, myytit ja ikiaikainen filosofia elävät rinta rinnan, lienee sopivaa aloittaa kertomalla muinaiseen Kreikkaan sijoittuva satu.

Joten: Olipa kerran zoé, silkka elämä, paljas ja määreetön. Zoé oli kaiken elävän elo, jota vapaa ihminenkin sai vielä vapaana ollessaan nauttia. Vaan sitten astui kuvaan biós, hahmon ja muodon saanut elämä, harhojen maailma, jota yhteiskunnaksikin kutsutaan. Ja siksipä kävi niin kuin aina käy. Biós lunasti valtansa zoén kustannuksella ja paljas elämä valjastettiin elämänmuotojen ikeen alle. Niinpä jäi taiteilijoiden ja runoilijoiden kaltaisten poikkeusyksilöiden tehtäväksi vapauttaa ihminen todelliseen olemukseensa.

Suunnilleen näin satuilee italialaisfilosofi Giorgio Agamben. Suunnilleen, vaan ei aivan. Rakenneosat ovat samat, mutta tapahtumien historialliseen kulkuun Agamben uskoo yhtä vähän kuin poikkeusyksilöiden olemassaoloon: erottelu on aina ollut voimassa, eikä sen ylittäminen ole mistään yksilöstä kiinni. Moiset käsitykset ovat perua romantiikan ajoilta, eikä romantiikkaan skeptisesti suhtautuva voi niitä allekirjoittaa.

Risto Ahti sen sijaan voi, minkä Metsän mies liki puolella tuhannella sivullaan osoittaa. Romaanin juonikuvio on nopeasti kerrattu. Lusin taloon Lautsian kylällä syntyy Lauri-poika, joka sitten lähtee kaupunkiin opiskelemaan, avioitumaan ja avioliitostaan karkaamaan. Hylätty Marjatta-vaimo ryhtyy suhteeseen parin vihkineen papin kanssa. Lauri pimahtaa tästä, luovuttaa perintömaansa pois ja lähtee metsiin vaeltelemaan. Täällä hän kohtaa Ainon, ottosisarensa, jonka esimerkkiä seuraten hän kurottaa elämänmuotojen taakse ja pääsee kosketuksiin ehdan elon kanssa.

Kumma teos: Ahdin kirjaa pitäisi lukea romaanina, mutta aforismeja tursuilevana vaatii itseään luettavan kuin filosofista traktaattia. Kertojana häärää kartanonisäntä von Heidensheim, itseoppineen oloinen mies, joka ei sano sanaakaan kääntämättä sitä vastakohdakseen ja johtamatta vastakohdan kautta syvempään totuuteen.

Läpi paistaa Ahdin innostus William Blakeen, tuohon englantilaisen romantiikan visionääriin, jonka runoelma Taivaan ja helvetin avioliitto on ahtilaisen näkemyksen esikuva: molemmille ihminen on ensinnäkin luovaa energiaa. Rajoittava järki on myöhempää kehitystä, todesta lankeamista, joka on alkuperäiseen olemiseen palattaessa pyyhittävä yli.

”Ihminen” on Ahdille tämän tosiolemisen nimi. ”Ihminen” on se olemuksellinen ehto, jonka nojalla olemisen muodot ovat ylipäänsä mahdollisia: mies on mies ja nainen on nainen, mutta ainoastaan siksi, että ovat ihmisiä – ja ihmisyytensä unohtaneet. Siksi naisen ja miehen on tultava ihmiseksi pyyhkimällä yli oma naiseutensa ja mieheytensä. Zoé palaa, kun biós lakkautetaan.

Tästä johtuvat Ahdin lempiparadoksit. Ihminen, toisin kuin nainen ja mies, ei ole olevainen. Kaikkien olevaisten ehtona se transsendoi eli ylittää kaiken olevaisen. Se vetäytyy olevaisten tavoittamattomiin. Siispä muuta polkua ihmisyyteen ei ole kuin olemisen muotojen pois pyyhkiminen. Tämän Ahti tekee paradoksien avulla. Ahti haluaa kirjoittaa kuten uskoisi ihmisen kirjoittavan.

On lukijoita, jotka ovat eri maata Ahdin kanssa. Heille teoksen tyyli lienee puisevaa. Toisille Ahti tarjonnee valaistumisen hetkiä, miniatyyriekstaaseja, joissa harhain maailma katoaa ja katoamisessaan paljastaa ihmisolon todellisen luonnon.

Olkoon sitten niin. Haluaisin tosin tietää, millä paradoksilla tämän erottelun saisi ylitettyä.

Hannu Poutiainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Teatteriarvio: Annika Poijärvi ja Pirjo Lonka tekevät räiskyvät roolisuoritukset Kansallisteatterin Kjell Westö -dramatisoinnissa

Kirja-arvio: Talvisodassa Lapissa taisteltiin tappavissa sääolosuhteissa – Miten talvisotataitoa Suomessa harjoiteltiin ennen sotia?

Levyarvio: Robbie Williams teki yhden tämän joulun parhaista levyistä Bing Crosbyn hengessä

JKMM Arkkitehdit on voittanut Kansallismuseon lisärakennuksen suunnittelukilpailun

Keikka-arvio: Oksentelevista korppikotkista kertova trio voitti yleisön puolelleen – The Aristocrats kävi Tanssisali Lutakossa Jyväskylässä

Teatteriarvio: Toksinen kapitalismi myrkyttää koko perheen Kansallisteatterin amerikkalaisessa klassikkonäytelmässä – Aku Hirviniemi vaihteeksi vakavan draaman parissa

Konserttiarvio: 120-vuotista taivaltaan juhliva Mieskuoro Sirkat teki vaikutuksen loppuunmyytyyn yleisöön

Popkantelisti, laulaja Ida Elina esiintyy Sepän Kipinässä – Poppi soi kanteleella myös Linnan jatkoilla

Tikkakoskelaisen Mara Vighin elokuvaidea katastrofien jälkeisestä maailmasta sai yllättävää vastakaikua – koekuvauksia The House of God -elokuvaa varten tehtiin ohjaajan kotikonnuilla

Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto Pontus Purokurulle, Juhani Karilalle ja Reetta Pekkaselle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.