Ritarikunta - Albumi

RITARIKUNTA
Albumi
Monsp Records
Turun räppiylpeys Ritarikunta on palannut. Se koostuu edelleen vokalisteista LempiJoe ja Chyde sekä tuottajista Jesse J, Oddjob ja Varissuo.

Uuden pitkäsoiton nimi Albumi herättää kaikessa mielikuvituksettomuudessaan jo sinänsä epäluuloja. Edellisestä levystä on vierähtänyt aikaa viisi vuotta ja tätä uutta levyä kuunnellessa tuntuu, että olisi ehkä kannattanut vieräyttää toiset viisi.

Levy tuntuu miksausta lukuunottamatta melko hätäisesti tehdyltä: levy sisältää kolmetoista poikkeuksellisen lyhyttä biisiä, joiden tuotantopuoli on suurimmaksi osaksi melko laihaa. Penkki takakenos alkaa hienoine sämple-choppailuineen lupaavasti, mutta kun rummut tulevat mukaan, joutuu taas pettymään. Kun räpit tulevat mukaan, joutuu pettymään vielä enemmän.

Yö on täynnä osoittautuu täydelliseksi hutilyönniksi. Sen kertosäe saa aikaan myötähäpeää. Todennäköisesti biisin on tarkoitus olla humoristinen, mutta se ei naurata.

Chyde keskittyy kaikissa vedoissaan enemmän riimien teknisyyteen kuin itse tarinaan. Tämä saa räpäytyksen kuulostamaan keskiaikaiselta loitsulta. LempiJoen sanoma on paremmin luettavissa, mutta hyvät oivallukset puuttuvat.