Robin: Yhdessä

Robin

Yhdessä

Universal

Arvio: 2/5

Robin Packalen on ahkera nuorimies. Frontside Ollie -hitistä ei ole kuin vähän päälle kolme ja puoli vuotta aikaa. Sen jälkeen laulaja on julkaissut viisi albumia, joita on myyty melkein puoli miljoonaa kappaletta. Kahden edellisen levyn biisien seassa oli useita hyviä poplauluja, joista ainakin hetkittäin kuuli laulajan oman äänen, vaikka albumit olikin kasattu lukuisten säveltäjien ja tuottajien tekeleistä.

Duetoista koostuva Yhdessä kuulostaa valitettavasti sekasotkulta, levy-yhtiön mahtikäskyllä äkkiä kasatulta rahastukselta. Robinin taustajoukkojen hinkua liittää lahjakas laulaja väkisin siihen suomalaisartistien joukkoon, jolle keskinkertaisuus on hyve, ei voi käsittää. Luulisi hänen laulettavakseen löytyvän jotain muutakin kuin JVG:n, Kasmirin, Elastisen, Santa Cruzin tai Mikael Gabrielin jämäbiiseiltä kuulostavia kappaleita. Sannin Miten eskimot suutelee ja Tommy Lindgrenin Lentoon ovat albumin ainoat laulut, jotka kuulostavat siltä, että niihin on nähty vähän vaivaakin.

Viimeiseksi on säästetty surkuhupaisa esitys, Robinin ja Vesa-Matti Loirin yhteistulkinta Lapin kesästä. Duetto sopisi ehkä jollekin Loirin aikoinaan julkaisemista huumorilevyistä. Biisi on pelkkää tahatonta huumoria, sillä laulajien äänet soivat niin huonosti yhteen, että väkisinkin alkaa naurattaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.