Rocking Rolling Living Loving Band – ZZR Woman

Rocking Rolling Living Loving Bandin uusin levy ZZR Woman on vahvempi ja tasapainoisempi kokonaisuus kuin yhtyeen edellinen levy The Whip. Jari Rinteen ääni on karheaa kaihomieltä ja viskinhuuruista tunnelmaa. Suurimman huomion varastaa fantastinen kitarointi. Kitarat soivat surun ja onnen aallokoissa, tyylitajuisesti ja paikoin sooloissa nopean taiturimaisesti.

Näennäistä kritisoitavaa löytää oikeastaan lähinnä vokalistin englanninlausumisesta. Kaikki levyn kolmetoista kappaletta ovat vähintään hyviä – osa peräti loistavia. Suurimmat makupalat on säästetty aivan levyn loppuun, Lady of the Silver Moon ja Always Tomorrow värisyttävät miehen sielunmaiseman syvimpiä kieliä. Välillä bändi on blues, välillä country, useimmiten rock, ja silti aina onnistuen.

Tämä bändi ei tee musiikissaan kompromisseja, ei nöyristele levy-yhtiöiden vaatimusten puristuksessa saati kosiskele kuulijoita seuraamalla musiikillisia trendejä. Rocking Rolling Living Loving Band soittaa hyvää musiikkia suoraan sydämestä. Bändi on jäänyt musiikissaan rehellisesti 70-luvulle, mutta ehkä juuri siksi heidän ulosannissaan on sitä jotain niin kovin aitoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.