Roope Lipastin kirjassa lastenpsykologi on helisemässä jälkikasvunsa kanssa – kirjailija antaa teinien vanhemmille yhden vinkin

Usein käy niin, että kun yhden asian kunnolla oppii, siitä ei olekaan enää hyötyä. Tätä kutsutaan elämäksi.

Kirjailija Roope Lipasti (s. 1970) on huomannut, että näin on myös lastenkasvatuksen suhteen. Juuri kun olet saavuttanut mustan vyön taitotason pikkulasten kasvatuksessa, suloisista lapsistasi on kuoriutunut teini-ikäisiä hirviöitä ja olet taas totaalisen hukassa.

Suurin piirtein tästä asetelmasta ponnistaa Lipastin uunituore romaani. Jälkikasvukausi (Atena) kuvaa turkulaisperhettä, jossa vanhin lapsista on jo lentämässä pesästä, keskimmäinen pahimmassa mopoiässä ja nuorin vasta tulossa teiniksi.

Isä on jälkikasvunsa kanssa helisemässä, vaikka on ammatiltaan suosittuja kasvatusoppaita suoltava lastenpsykologi. Lipasti myöntää, että piikki ammattikasvattajien suuntaan oli harkittu teko.

– Aika triviaaleja itsestäänselvyyksiä siltä suunnalta meille tarjotaan. Ja hyvin usein ne menevät myös läpi, Lipasti huomauttaa.

Se että media ja kuluttajat ovat valmiit tarttumaan joutavuuksiin, saattaa tietysti kuvata ihmisten epätoivon astetta kasvatusasioissa.

Liedossa asuva Lipasti on itse nelilapsisen perheen isä. Hän on aiemmin käsitellyt teinien asioita myös blogissaan, joten aihetta oli helppo jatkaa kirjaksi.

Nuorin Lipastin omista lapsista on nyt 15-vuotias. Vaikka Jälkikasvukausi ei ole mikään autofiktio, kirjailija myöntää joutuvansa olemaan välillä tarkkana ettei tulisi ryöstöviljelleeksi omia ja jälkikasvunsa kokemuksaia.

– Kaikkiaan kirjoittaminen on kuitenkin helppoa itse asiaan verrattuna. Onhan sitä itsekin ollut joskus nuori, mutta ei siitä kasvattamisessa tunnu olevan hyötyä.

Vaikeinta Lipastin mukaan on se, että kasvattaja oppisi nielemään oman ylpeytensä ja nousemaan tilanteiden ylle.

– Myrskyn laannuttua sitä ihmettelee, että miksi piti ottaa kaikki niin vakavasti. Jos joku tilaakin liikaa pizzaa tai valvoo liian myöhään, niin so what.

Nykyajan nuoret ovat Lipastin havaintojen mukaan kuitenkin pääosin hyväkäytöksisiä. Toista oli Lipastin nuoruudessa 1980-luvun puolivälissä Liedossa.

– Kaljoiteltiin, rällättiin mopoilla ja tehtiin kaikkea tyhmää. Nykyään ei ole sellaista ollenkaan. Nettihän se suurin syy siihen rauhoittumiseen tietysti on, Lipasti arvelee.

”Normaalia kapinointia” tietysti esiintyy yhä, eikä Lipastikaan ole kasvattajana siltä välttynyt. Hän sanoo kuitenkin suorastaan ihailevansa nykynuorten särmää. Kirjailija arvelee myös, että vaikka ilmapiiri omassa nuoruudessa oli ehkä yleisesti suvaitsemattomampi kuin nykyisin, 1980-luvulla oli sittenkin helpompi kasvaa aikuiseksi kuin nykyään.

– Nykyäänhän se on sitä, että jos yrität ostaa energiajuomaa kaupasta, niin heti on joku vanhempainyhdistys soittamassa K-kauppiaalle. Ja hetken mielijohteesta otetut kuvat leviävät hetkessä joka paikkaan, Lipasti kuvaa.

Lipastin kirjoissa maailmaa tarkastellaan usein keski-ikäisen miehen näkövinkkelistä. Jälkikasvukausi ei tee poikkeusta, vaikka mukana kolmelapsisen perheen ihmissuhdesopassa on myös seurakunnassa työskentelevä äiti.

Lipasti on tehnyt omassa elämässään jotain oikein ainakin siitä päätellen, että kuvituksen hänen uuteen kirjaansa on tehnyt kirjailijan oma poika, 22-vuotias Anton Lipasti. Myös muut perheenjäsenet ovat lukeneet tekstin ennen julkaisua.

Teinien vanhemmille Lipasti antaa yhden vinkin: ota vähän iisimmin.

– Jos tuntee oman lapsensa, niin kyllä sitä lopulta suunnilleen tietää, mikä on missäkin tilanteessa paras tapa toimia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .