Runot saapuivat Rantaraitille – "ei kirjoitettu niin, että lukijan tekisi mieli hypätä sillalta"

Kun jyväskyläläiset runoilijat Kaija Rantakari ja V.S. Luoma-aho saivat tehtäväkseen kirjoittaa runoja Rantaraitille, piti muun muassa pohtia, mitä on soveliasta tai järkevää asettaa esille.

Tekijät päätyivät lievään itsesensuuriin, jota sopii nimittää myös yleisön huomioonottamiseksi.

– Täällä esillä olevilla teksteillä on aika erilainen yleisö kuin runoillamme yleensä. Runokirjojen äärelle hakeudutaan, mutta nämä tulevat vastaan, Rantakari pohtii Rantaraitilla.

– Ajattelin siis, että koetetaan tehdä jotenkin vähän helpommin lähestyttäviä tekstejä kuin tavallisesti. Eikä esimerkiksi kirjoiteta niin, että lukijan tekee mieli hypätä sillalta. Varsinkin Villeä piti vähän suitsia tässä. Sieltä oli välillä tulossa suunnilleen synkintä tekstiä ikinä.

Ville on Rantakarin mies Ville Luoma-aho, kirjailijanimeltään V.S. Luoma-aho.

Luoma-aho esimerkiksi esitteli muatta tekstitarjokasta puolisolleen: olisiko hyvä tähän tarkoitukseen?

Rantakari sanoi: ei. Tuon jos lukee, niin heti tekee mieli tappaa itsensä.

Lopputuloksena Rantaraitin 26 tekstiä ovat, Rantakarin mukaan,  ”aika lempeitä luontorunoja”.

– Eipä ainakaan kukaan minun takiani lopeta nykyrunouteen tutustumista, Luoma-aho sanoo.

Rantakari muistuttaa, ettei kummallisuus ole kummallekaan Rantaraitin runoilijalle itseisarvo ”tavallisessakaan” kirjoittamisessa.

– Tälläkin kertaa tein juttuja, joita halusin – ne eivät vain ole niitä minulle kaikkein tyypillisimpiä juttuja, Luoma-aho sanoo.

Valo ja kierto inspiroivat runoja

Ylistön sillan kupeessa Rantakarilta on esillä teksti: ”kävellen tehdyt luonnokset / jotka käsittelevät aikaa // nouseva ja laskeva / vertauskuvien käyttö // toisin oleminen: / pilven liike vaikuttaa / nopeammalta taivaalla / kuin järven heijastuksissa // samalla tavalla // mittakaavaltaan poikkeava / jään sulaminen jääkauden päätyttyä / jään sulaminen talven päätyttyä // hitaasti mietitty kierros / melkein täysi ympyrä”.

Onko se järvi siinä sen vuoksi, että teksti on esillä järven rannalla?

– Kyllä. Ainakin minulla teksteihin vaikutti tosi paljon se, minkälainen tämä ympäristö on ja minkälaisia ihmisiä täällä liikkuu. Tärkeänä lähtöajatuksena oli kierto: järven ympäri menevä lenkki, vuoden kierto, luonnossa vaikka veden kierto, Rantakari sanoo.

Luoma-aho puolestaan lähti usein liikkeelle valosta – tähän vaikutti se, että Rantaraitin runot julkistettiin Valon kaupunki -tapahtuman aikaan ja sen osana.

Suuruspäässä Kuokkalan sillan itäpuolella esillä olevassa runossa hän kirjoittaa: ”salamaa ennakoi taivaan kauneus, / ukonilma on kuin silmien hierominen / joka palauttaa värin kasvoihin; // Katseen kiinnittäminen merkitsee / katseen vangitsemista // sormiin, rystysiin, solmuihin, // valon pakkoliikkeisiin”.

– Haluaisin, että runous otettaisiin enemmänkin vain vastaan, eikä yritettäisi hirveästi ymmärtää ja etsiä piilomerkityksiä, joita ei välttämättä ole lainkaan. Nykyrunous ei ehkä yleensä ole kauhean symbolista, Rantakari sanoo.

Rantaraitin runot olivat tilaustyö, jonka toteuttamiseen oli aikaa kaksi viikkoa. Se oli ”hyvin hitaille kirjoittajille” Luoma-aholle ja Rantakarille erittäin lyhyt aika.

– Olen ihan tyytyväinen, varsinkin tiukkaan aikatauluun nähden. Ei näitä hävetä tarvitse, ainakaan kauheasti, Luoma-aho sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .