Saara Aalto esiintyy tänään Helsingin Senaatintorilla

Aalto pääsi eilisessä lähetyksessä suoraan finaalikolmikkoon.

Britannian X-Factor -kilpailun finaaliin selvinnyt Saara Aalto esiintyy Helsingissä Tuomiokirkon portailla kello 19 alkaen. Aalto on luvannut laulaa muutaman kappaleen.

Hän ilmoitti eilen Facebook-sivuillaan tekevänsä pikavisiitin Suomeen osana laulukilpailun finaalia. Aalto pääsi eilisessä lähetyksessä suoraan finaalikolmikkoon. Aallon lisäksi finaaliin selviytyivät Matt Terry ja ryhmä 5 After Midnight.

Aallon mukana Suomeen saapuu myös X Factorin juontaja Dermot O'Leary. Kaksikko esiintyy Senaatintorilla noin puolen tunnin ajan.

Aallon voi tavata jo päivällä Helsinki-Vantaan lentokentällä noin kello 13.30 lähtevien lentojen T2-terminaalissa.

Aalto palaa kotimaahansa ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun lähti Lontooseen kisaamaan kaksi ja puoli kuukautta sitten.

– Olen tosi ylpeä, että saan tällä home coming -reissulla näyttää Suomea vielä enemmän maailmalle, kertoo Aalto tiedotteessa.

Huomenna Aalto ja kuvausryhmä palaavat Lontooseen jatkamaan kilpailun harjoituksia.

Ensi lauantaina X Factorissa kilpailee finaalikolmikko ja sunnuntaina esitetään superfinaali, jossa kilpailun voittaja selviää. Finaali esitetään suorana tv-lähetyksenä Sub-kanavalla.

Brittilehti: Suomalaisten äänestysinto on herättänyt epäilyksiä X Factorin kulisseissa

Suuri fanijoukko saapui vastaanottamaan Saara Aaltoa Helsinki-Vantaalle