Saara Ekström sai Avek-palkinnon

Kuvataiteilija Saara Ekström on saanut tämän vuoden Avek-palkinnon. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa.

Palkintoraati arvosti Ekströmin töiden korkeaa taiteellista laatua. Raadin mukaan Ekströmin videoteoksissa ajan ja historian kerrokset kietoutuvat runollisella tavalla materiaalisuuteen. Hänen "epämiellyttävän estetiikkansa" kyseenalaistaa materiaalien kulttuurisidonnaisia arvohierarkioita.

Vuonna 1965 syntynyt Ekström on opiskellut Turun piirustuskoulussa ja Pohjois-Arizonan yliopistossa Yhdysvalloissa. Hänen teoksiaan on esitetty useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla sekä laajoissa yksityisnäyttelyissä.

Avek-palkinto on keskeinen mediataiteelle suunnattu tunnustus Suomessa.