Sakari Knuuttila – Talvi-illan tarinoita. Neljännesvuosisata eduskunnassa 1966–1991.

Jyväskyläläinen insinööri Sakari Knuuttila edusti sosiaalidemokraattien riveissä Keski-Suomea valtiopäivillä 25 vuotta (1966–1991). Neljännesvuosisata yhtäjaksoisesti kansanedustajana on huomattavasti keskimääräistä pitempi ura valtakunnan politiikassa, mutta ei kuitenkaan keskisuomalaisittainkaan läheskään ainutlaatuinen. Keski-Suomen nykyisistä kansanedustajista Mauri Pekkarisella on takanaan jo 34 vuotta Arkadianmäellä. Sosiaalidemokraattien Arvo Ahonen (1918–1991) oli kansanedustajana 29 vuotta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö valtiopäiväneuvos Knuuttilan kirjalle kansanedustajan työstä ja kokemuksista olisi vankat perusteet. Omakustanteinen Talvi-illan tarinoita on ennen muuta kiintoisa näkökulma kansanvaltaan ja kansanedustajan elämään. Sellaisena kirja sopisi lähes oppikirjaksi siitä, mitä suomalainen kansanedustaja tekee, mitä on valiokuntatyö, miten kansanedustajaa vaikuttaa – tai ainakin yrittää vaikuttaa.

Knuuttila tietää mistä kirjoittaa. Hänet muistetaan politiikan ahertajana sekä pienissä että suurissa asioissa.

Porvarillisen kodin poika pääsi oppikouluun, IKL:n kansanedustajan Hilja Riipisen johtamaan Lapuan yhteiskouluun. Knuuttila kuvaa eloisasti lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Tie vei Tampereen teknillisen opiston kautta tiepiirin insinööriksi Jyväskylään.

Lukija jää kaipaamaan perusteellisempaa analyysia niistä tekijöistä, jotka muokkasivat nuoresta miehestä vakaumuksellisen sosiaalidemokraatin. Sama koskee kansanedustajuutta. Jonkin verran enemmän olisi ollut paikallaan kertoa ehdokkaaksi asettumisesta ja kampanjasta ennen vuoden 1966 vaaleja. Kirjan mukaan tie- ja vesirakennuslaitoksen Keski-Suomen piirin teiden kunnossapidon toimialapäällikkö Knuuttilasta yksikertaisesti vain tuli kansanedustaja sosiaalidemokratian voimakkaan myötätuulen siivittämänä.

Knuuttila myöntää, ettei hänellä ennen kansanedustajuutta ollut juurikaan kokemusta politiikasta. Mutta työ tekijäänsä neuvoi. Vanhemmista valtiopäivämiehistä ja opastajista Arkadianmäellä Knuuttila mainitsee ryhmätoverinsa Artturi Koskisen (1904–1981) Karstulasta. Koskinen oli kansanedustaja vuosina 1948–1958 ja 1962–1970. Varsinaiselta ammatiltaan pienviljelijä ja metsätyömies Koskinen olikin toveri, jolla oli taatusti paljon annettavaa kaupunkilaiselle insinööri-kansanedustajalle.

Knuuttila aloitti kansanedustajana aikana, jolloin sosiaalidemokraatit olivat vahvassa myötätuulessa ja eduskunnassa vasemmistoenemmistö. Knuuttila näyttää olleen erityisen ahkera valiokuntatyössä. Hän oli aina paikalla varsinaisten jäsenten poissaolon varalta. Lakivaliokuntaan tuotiin lopulta ylimääräinen tuolikin. Knuuttilan mukana se tosin myöhemmin poistettiin, koska jossakin äänestystilanteessa tuli epäselvyyttä.

Knuuttila kertoo laveasti Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun nimen muuttamisesta yliopistoksi vuonna 1966. Tapahtuma ei ollut niin merkittävä kuin Knuuttila antaa ymmärtää. Huomattavasti tärkeämpiä vaiheita olivat filosofisen tiedekunnan perustaminen 1958 ja liikuntatieteellisen tiedekunnan perustaminen 1960-luvun alkupuolella. Näitä ratkaisuja edelsi kova poliittinen kiistely eikä SDP:n eduskuntaryhmä ollut läheskään yksimielisesti Jyväskylän tukena.

Tiepiirin insinööri Knuuttila oli erityisesti liikenneasioissa arvostettu asiantuntija eduskuntaryhmässä ja hänet mainittiin spekulaatioissa liikenneministeriksi. Mukana oli varmaan huonoa tuuriakin, kun ministerisalkkujen jaossa ei kertaakaan onnistanut. Mutta kirja osoittaa, että työhön ja vaikuttamiseen oli mahdollisuuksia eduskunnassakin. Työllisyyspolitiikka oli aina hänen erityisalansa. Hän ajoi vuonna 1977 läpi perustuslain tulkinnan, että lain kohta ”oikeus työhön” tulkitaan kansalaisen perusoikeudeksi.

Ainakin poliittisen historian harrastajat muistavat senkin, että Knuuttila osallistui kerran SDP:n kisaan presidenttiehdokkuudestakin. Siitä hän ei kuitenkaan kirjoita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.