Salla Simukka – Toisaalla

Viime syksynä ilmestynyt Salla Simukan Jäljellä-teos esitteli dystopisen maailman, suoritusyhteiskunnan, jossa ihmiset määritellään kykyjensä mukaan ”luokkiin”.

Teini-ikäinen Emmi ei tiedä, kuka tai mitä hän on, ja siksi hän on oman perheensä ja yhteiskunnan silmissä hylkiö. Kunnes kaikki muuttuu. Eräänä päivänä koko maailma on lähes tyhjä. Emmin lisäksi jäljellä on vain muutama muu.

Kun Jäljellä-romaani päättyi tarinan kannalta kriittisellä hetkellä, Toisaalla-jatko-osa käy suoraan asiaan ja raksauttaa mysteerin auki ensi sivuilla. Romaani kiepauttaa Emmin tarinan täysin toiselle tasolle uusien henkilöhahmojen avulla. Painopiste on nuoren Samuelin näkökulmassa.

Tarina liikkuu menneisyyden ja nykyisyyden välillä Samuelin purkaessa ”tyhjään maailmaan” johtaneita tapahtumia. Vauhti voisi olla hitaampikin. Nopeista näkökulman vaihdoksista johtuen rakenne kompuroi paikoittain.

Ratkaisun paljastaminen heti alussa voisi helposti päästää tarinasta ilmat pihalle. Näin ei onneksi käy. Simukka on asettanut itselleen kovan haasteen ja tehnyt hyvää työtä. Toisaalla koukuttaa, kysymykset saavat vastauksia ja jännitys lisääntyy loppua kohden.

Teosten tematiikka haastaa lukijan isojen kysymysten pariin. Emmin ja Samuelin maailmassa yksilön pitää asettua valmiiseen muottiin. Hapuilu, oman tien etsiminen saati itsenäinen ajattelu ei ole sallittua. Tarvittaessa yhteiskunta turvautuu teknologiaan ”kasvattaessaan” yksilöistä mallikansalaisia. Syntyy pelottava kuva maailmasta, jossa yhteiskunnan hyvinvointi tapahtuu yksilön kustannuksella.

Nuorille lukijoille suunnatut Simukan kirjat muodostavat tiiviin, yhtenäisen ja toimivan teosparin, joka kiinnostaa myös aikuisia lukijoita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Kirja-arvio: Minäpäivät ryöpyttää nykypäivän työelämää

Syksyn lasten- ja nuortenkirjat: Värikylläisin sävyin maalaava esikoiskirjailija Johanna Lumme haluaa kirjoittaa lapsille vakavistakin asioista – Katso lista syksyn kirjoista

Jukka Kuoppamäki, Virtuosi di Kuhmo ja muitakin vieraita Äänekosken syksyssä

Irina Björklundin tähdittämä suomalainen uutuussarja tarttuu terrorismiin – poliittinen trilleri Peacemaker ammentaa tosielämän kriiseistä

Tarvitaan huoneenmuotoinen lavastus ja naispäähenkilö – Näyttelijät laittavat mukisematta ämpärit päähän, kun ohjaaja Saara Turunen pyytää

Kulttuurityrkkyjä vietetään jälleen elokuun lopussa Jyväskylän Ainolassa – Tarjolla asuntoasiaa, nostalgiailtamat, Regina Linnanheimon tähdittämiä elokuvia ja perhepäivä

Harrastajateatterikesän esityksissä otettiin kantaa – Jyväskylän Huoneteatterin Skavabölen pojat sai eniten palkintoja

Kirja-arvio: Pelkoa Saarenmaan vierashuoneissa – Paula Havaste jatkaa nuoren avioparin uskottavaa selviytymistarinaa Stalinin ajan Virossa

Kirjailija Raija Oranen kertoo Mauno Koiviston jälkeen Risto Rytistä

Elokuvatähti Peter Fonda on kuollut – "Easy Rider kuvasi hippikulttuurin nousun, tuomitsi vallanpitäjät ja ylisti vapautta"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.