Sammal – Sammal

Turkulainen Sammal kyntää suomalaisen rockin maaperää syvältä. Soitossa kaikuvat kotimaisen progen kultakauden suurnimet, ehkä selkeimpänä yhtymäkohtana debyyttilevynsä aikainen Haikara. Jan-Erik Kiviniemen laulussa on samaa kirkasotsaista vimmaa kuin Kirkalla tai Mikko Alatalolla huuruisella 1970-luvulla.Rajoja rikkoneista esikuvistaan huolimatta Sammal on salonkikelpoinen retroiluprojekti. Soitossa ei tehdä surrealistisia irtiottoja, bassolinjat polkevat rauhallisesti eivätkä sinänsä lämmöllä soitetut rummut lähde elämöimään.

Huomio keskittyy Kiviniemen uhrautuvaan tulkintaan kaihoisista lyriikoista. Kaikki kortit -kappaleessa poiketaan kuun valaisemasta melankoliasta ja innostutaan Finnhits-hengessä pohtimaan, että mikä on kun ei taidot riitä.

Siellä täällä, kuten esimerkiksi raidalla Esox Luscius, kuulijaa muistutetaan, että levy on 2010-luvun tuote. Soolo-osuus jyrää 70-luvun Suomi-rockille epätyypillisellä, deeppurplemaisella kiukulla. Soiton okkultistiset lisämausteet alleviivaavat Sammaleen konseptia: rockin muinaiset virtaukset yhdistyvät osaavissa käsissä moderniksi hybridiksi.

Sammal on lievästä pastissimaisuudestaan huolimatta raikas yritys. On jo korkea aika, että Suomi-rockin sielukkain kausi saa arvoisensa perinteen jatkajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.