Sarjakuva-arvio: Aikuisten satu irvailee miehisyydelle

Ville Ranta

Kuningas menettää päänsä

WSOY 2018. 192 s.

Puupäähatulla palkittu pila- ja sarjakuvapiirtäjä Ville Ranta (s. 1978) pukee miehisiä turhaumia luotaavan tarinan aikuisten sadun muotoon Kuningas menettää päänsä -sarjakuvaromaanissaan. Se on tervetullutta vaihtelua tekijän omaelämäkerrallisiin ja inhorealistisiin tilityksiin kyllästyneille. Samoja aiheita uudessakin teoksessa käsitellään, mutta lukijaystävällisemmällä ja vähemmän myötähäpeää aiheuttavalla tavalla.

Rannan uutuus on sisarteos tekijän Kyllä eikä ei -sarjakuvaromaanille, joka valittiin vuoden 2013 Sarjakuva-Finlandian voittajaksi. Kummassakin teoksessa sarjakuvakerronta on irtonaista ja ilmavaa, jota kuvien vapaat, ruuduttomat muodot hienosti korostavat. Vesiväritys on myös onnistunut ja tuo Rannan luonnosmaiseen tyyliin selkeyttä.

Rannan parhaissa teoksissa on historiallinen viitekehys, kuten Kyllä ja ei -tarinan Paavo Ruotsalaisen ja vuoden 2008 mustavalkoisen Kajaani-albumin Elias Lönnrotin seikkailuissa. Kuningas menettää päänsä jatkaa samaa sarjaa, joskin kuvitteellisessa, lähinnä päähenkilön mielentilaa kuvaavassa keskiajassa.

Rannan tarinassa satuhahmojen perinteiset roolit on kiepsautettu päälaelleen. Lisäksi jokaiseen lukuun on sisällytetty jokin miehisyyttä irvaileva aihe. Tästä syystä tarina etenee kuin teatterikappale, näytöksestä toiseen. Se selkeyttää sopivasti tarinan sisältöjä.

Sen sijaan Rannan sarjakuvaromaanin uskonnollinen problematiikka voi tuntua lukijoista hieman päälle liimatulta, vaikka kyseessä onkin keskiajalle sijoittuva satufantasia. Ei niinkään siksi, etteikö aihetta voisi tarinassa käsitellä, vaan siksi, että se saatetaan kokea liian henkilökohtaiseksi asiaksi tai vastaavasti sillä ei ole lukijalle merkitystä.

Tarina alkaa lupaavasti ryvettäen satuperinteen suurimpia kliseitä narreineen, kuninkaineen, prinsessoineen, lohikäärmeineen ja linnoineen. Toisaalta tarina uhkaa kuitenkin lässähtää heti alkuunsa miehisten sankarileikkien astuessa kuvioihin.

Erityisesti naisen perinteiseen asemaan miehisten himojen kohteena olisin kaivannut raikkaampaa otetta. Se olisi tuonut tarinan paremmin tähän päivään ja pöllyttänyt saduista jo liiankin tutuksi tullutta asetelmaa. Nyt naishahmot jäävät tuttujen rooliensa vangeiksi.

Onneksi tarina kuitenkin ryhdistäytyy loppua kohden ja päätyy viimeisessä luvussa jopa shakespearelaisiin tunnelmiin.

Kuningas menettää päänsä ei herkullisesta lähtöasetelmastaan huolimatta yllä Rannan parhaiden teosten tasolle. Sinällään tarina on hauskan hirtehinen, eikä siinä ole mitään varsinaista vikaa, mutta se ei lunasta sille asetettuja odotuksia.

Tarina olisi saanut olla raisumpi ja epäsovinnaisempi saavuttaakseen paremmin maskuliinisen maailman kipupisteet.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .