Sarjakuva-arvio: Sarjakuvamaalaajan kaunis maailma

Jussi Waltameri

Samalla kadulla kirkko ja tehdas

Suuri Kurpitsa 2017. 56 s.

Jussi Waltameren sarjakuvateos alkaa erittäin tunnelmallisella kaupunkikuvauksella Kotkasta. Aamuun heräävää kaupunkia katsellaan eri puolilta, lintuperspektiivistäkin. Näemme savupiiput, kirkontornit ja puiden silhuetit.

Teoksen nimi ja alkusivut johtavat kuitenkin harhaan siinä mielessä, että kyseessä ei ole mikään kaupunkikuvaus. Tarinan keskiössä on päähenkilön huoli oman äitinsä vakavan sairauden äärellä. Kertojan tajunnanvirtamainen monologi siirtyy myös uniin ja lapsuusmuistoihin.

Waltameri on pikemminkin sarjakuvamaalaaja kuin -piirtäjä: vaikka kynääkin on käytetty, keskeistä hänen tyylissään on vesivärien voimakas käyttö. Muutamin kohdin kuvakieli taittuu melkein tai täysin abstraktiksi, mikä sopii päähenkilön sisäisen maailman kuvaamiseen.

Vesivärien käytöstä huolimatta albumin väriskaala pysyttelee enimmäkseen hillittynä, ja monilla sivuilla käytössä ovat vain lukuisat harmaan sävyt. Aina välillä värit kuitenkin pilkahtelevat esiin, ja muutamin kohdin Waltameri riehaantuu palettinsa kanssa oikein tosissaan.

Waltamerellä on kaunis ja persoonallinen tyyli tehdä sarjakuvaa, mutta vaikuttaa siltä, että hänen kuvilleen on sattunut jotakin ikävää matkalla alkuperäispaperilta painotuotteeksi.

Useissa ruuduissa on havaittavissa digitaaliröpelöä, jollaista syntyy, jos kuvat siirretään bittimuotoon liian vähäisellä resoluutiolla. Ongelma ei pistä silmään maalauksellisempien kuvien kohdalla, mutta terävämpien ääriviivojen kohdalla jälki on sellaista, että häijyä tekee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.