Savonlinnan Oopperajuhlat Kullervo Ensi-ilta Olavinlinnassa 4.7.

Aulis Sallisen Kullervo on kaksi ja puoli tuntia piinaa, epätoivoa ja järkyttävää psyyken murenemista. Savonlinnan Oopperajuhlat onnistuu vangitsemaan katsojan tragedian eteen upealla tulkinnallaan.

Kari Heiskasen ohjaus, Antti Mattilan lavastus ja Olavinlinna toimivat kaikki hyvin yhteen. Oopperajuhlien kuoro ja orkesteri Hannu Linnun johdolla esiintyvät totutun varmaotteisesti. Kun tähän lisätään loistavasti laulanut pääosakolmikko, ei suurille epäonnistumisille enää jää sijaa.

Tommi Hakalalla on mahtava ääni, ja hän näyttää tosiaan kantavan harteillaan koko maailman syntejä. Kaikeksi onneksi Hakala ei sorru yliesittämiseen, mikä pilaisi oopperan, sillä vaikka Kullervo on piinattu ja tuskainen henkilö, ei teoksessa ole kyse pinnallisesta raivosta. Kullervon viha on jotain niin perustavanlaatuista, ettei se voi purkautua huutamalla. Itse asiassa on hyvin kiinnostavaa, kuinka vähän tunnetta Kullervo ilmaisee sanoessaan mitä hirveimpiä asioita.

Ville Rusanen yksinkertaisesti loistaa Kimmona. Heiskasen ohjauksessa Kimmo on ontuva, hieman lapsekas ja ehkä yksinkertainenkin hahmo, mutta sydän hänellä on paikallaan. Rusanen ilmaisee tätä kaikkea onnistuneesti, ja hänen kaunis ja sointuva äänensä pääsee oikeuksiinsa.

Rusanen tuo Kimmoon sellaista herkkyyttä, joka menee suoraan sydämeen. On oopperan riipaisevimpia hetkiä katsella lopussa järkensä menettäneen Kimmon ja koko sukunsa menettäneen Kullervon kohtaamista.

Kullervon äidin rooli on sikäli tärkeä oopperassa, sillä äidin täytyy kaksin Kimmon kanssa pystyä luomaan mahdollisimman uskottava vastavoima ympäröivälle synkkyydelle. Tuija Knihtilä on oikea henkilö ilmentämään äidin musiikissa kuultavaa kultaisuutta, joka toistuu lavastuksessa kodin kultapinnassa. Knihtilän puhdas ääni kantaa vaivattomasti orkesterin yli lauloi hän sitten hiljaa tai voimakkaasti, ja Knihtilää olisikin kuunnellut mielellään pidempään.

Myös Maria Ylipää hyppää onnistuneesti Vesa-Matti Loirin saappaisiin sokeana laulajana.

Kari Heiskanen herättää kerrontaan eikä toimintaan perustuvan oopperan henkiin lavalla. Voimakas musiikki ja tarinan kammottavat tapahtumat saavat tukea pelkistetystä lavastuksesta ja ohjaajan ratkaisuista. Esimerkiksi pienen Kullervon tuominen lavalle kuoron johdantolaulun aikana toimii hyvin. Kun lapsi kirjoittaa liidulla seinään ”minä kostan”, on kirjoituksessa aivan erilainen tunnelataus kuin aikuisen tekemänä.

Toinen pieni mutta vaikuttava kerronnallinen hetki on, kun Kullervo sattumalta löytää kuolleeksi luulemansa perheen. Juhlapöydän ääreen jää kuitenkin lopulta istumaan Kullervo yksin, sillä aluksi koko perhe kieltäytyy – se tapahtuu kolme kertaa – tuntemasta kadonnutta lammasta. Tällä yksinkertaisella pöytäelementillä Heiskanen tekee riipaisevasta hetkestä vielä piirun verran riipaisevamman. Samalla tulee selväksi, että vaikka perhe on löytynyt, ei Kullervon elämään ole luvassa helpotusta, päinvastoin. Kaikki muuttuu entistäkin sietämättömämmäksi, kun rakkaus ja hyväksyntä, joita Kullervo niin halajaa, ovat käden ulottuvilla ja kuitenkin niin kaukana.

On hyytävää, kun jo tuhon tien valittuaan Kullervo kääntyy ja anelee isältään: ”Itketkö, isä, minua kun kuulet kuolleheksi?”

”En itke. Parempaa poikaa itkisin”, vastaa järkkymätön Kalervo.

Heiskanen käyttää hyvin hyödykseen myös kuoroa, jonka Sallinen on jättänyt ulkopuoliseksi kalevalaista sanastoa käyttäväksi kertojaksi.

Ainoa, mitä ohjauksessa on vaikea sulattaa, on Unton vaimon muokkaaminen koomiseksi ja ryyppääväksi Justiina-hahmoksi.

Hieman sanattomaksihan tällainen tarina jättää. Kullervon perhe kuolee ja loppuhuipennuksessa suorastaan alleviivataan mahtavan koston teeman soidessa, kuinka kaikki ihmiset lakoavat kuolleina maahan Kullervon ympäriltä. Pystyyn jäävät ainoastaan kaksi pikkuroistoa ja yksi nilkki metsästäjä, jotka hekin kammoksuvat hurjaa Kullervoa.

Kuoro laulaa alussa, kuinka Kullervo on valmis uhriksi, ristiinnaulittavaksi. Raamatullisiin kielikuviin palataan lopussa, kun harhainen Kimmo luulee Kullervoa Kristukseksi. Yhteneväisyys Jeesukseen toki löytyykin: sekä Kullervo että Jeesus saivat kannettavakseen muidenkin synnit, mutta siinä missä jumalallinen vastaus on antaa anteeksi, ihminen kostaa.

Ja tuhoutuu.