Savonlinnan oopperajuhlat: Boris Godunov

Olavinlinnassa 11.7.2015

Savonlinnan oopperajuhlat asettaa Boris Godunovissaan vahvasti esille Venäjän, jossa valtaapitävä eliitti elää omassa rinnakkaistodellisuudessaan suhteessa kansaan. Kansa kärsii kurjuutta ja on helposti manipuloitavissa. Salaliittoteoriat, epäilys ja vilppi ovat pinnalla. Historiallisesti teoksen tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun alkuvuosiin, niin sanottuun Venäjän sekasorron aikaan.

Boris Godunovin musiikkia ovat useammatkin säveltäjät sovittaneet uudestaan. Nyt kuultu Musorgskin alkuperäisversion musiikki on monin paikoin askeettista, pelkistetyn kuvaavaa. Kansanmusiikkiteemat antavat teokseen musiikillisen vastavoiman syvälle draamalle.

Musorgskin raaka alkuvoimaisuus istuu nykyaikaan paremmin, kuin koristellut muiden säveltäjien uusimat versiot.

Musiikki soi askeettisena – sitä on myös lavastus ja puvustus. Teoksesta on riisuttu kaikki turha – katsojalle välittyy valtapelin paljas ydin. Näyttämölle rakennettu kuutio, jossa kaikki valtaapitävien toimet tapahtuvat, toimii hienosti, valojen ja varjojen tukemana lavan keskipisteenä. Myös Olavinlinnan luontainen kapasiteetti on hyödynnetty tehokkaasti. Ohjauksessa ei tartuta helppoon tiehen – väkivallan kautta draaman rakentamiseen. Nicola Raabin ohjaus toimii luontevasti, inhimillisten käyttäytymismallien kautta.

Musiikin dynamiikan ääripäät käytetään hyvin. Päärooliin nousee ohjailtavissa oleva Venäjän kansa – Savonlinnan oopperajuhlakuoro, joka on huikean hyvässä iskussa. Kuorossa on massaa, tanakan laveaa sointia, mutta myös herkkyyttä. Kuoroa käsitellään myös ohjauksellisesti taitavasti roolissaan – kansana – kasvottomana massana. Leif Segerstamin johtama Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri loihtii niin ikään vahvoja sävyjä, rohkeaa dynamiikkaa, mutta myös huikeita suvantoja. Erityismaininnan ansaitsee hienosti esiintynyt lapsikuoro, jonka napakka sointi tunkee kantavasti orkesterikudoksen läpi.

Vaikka Matti Salminen on itseoikeutetusti yleisön suosikki, ei teosta ole rakennettu hänen varaansa. Boris Godunovin roolissa Salminen enemmän kuljettaa tarinaa eteenpäin, kuin ottaa johtajan roolin. Tässä produktiossa Boris ei ole missään vaiheessa kovin vahva – epävarmuus ja henkinen rikkoutuminen alkavat jo varhain ja Boris kulkeutuu vääjäämättä kohti hulluutta, joka ensimmäisen kerran tulee avoimesti esiin viidennen kohtauksen lopussa. Kuolinkohtaus on vakuuttava, ooppera kasvaa Boriksen sielunvoimien heikkenemisen myötä loppua kohti – tänään Salmisen tekemisessä pienet asiat ovat suuria. Tosin hetkittäin jää Boriksen hahmoon kaipaamaan myös sitä vastavoimaa, ehdotonta johtajuutta.

Laulullisesti hienoja suorituksia on useita – merkittävimpiä niistä vähämielisen roolin tehnyt Dan Karlström, upean kantavan ja soinnikkaan äänen omaava ukrainalaisbasso Taras Shtonda, joka lauloi munkki Pimenin roolin, Boriksen Feodor-pojan roolin laulanut kontratenori Artem Grutko sekä Christian Juslinin hienosti esittämä ruhtinas Šuiski, juonittelija, joka tulee vielä nousemaan tsaariksi.

Boris Godunov on miesroolien ooppera. Muutamasta naisroolista selkeimmin nousi esiin kirkkaalla kauniilla sopraanollaan Anna Immonen Ksenian roolissa.

Savonlinnan Boris Godunovissa ei juhlita pukuloistolla ja kullan kimalluksella. Teoksessa on kuitenkin riipaisevaa todellisuuden tuntua – eikä ihme: niin uskomatonta kuin se onkin, oopperan päähenkilöt ja tapahtumat perustuvat historiallisiin tositapahtumiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.