Savonlinnan oopperajuhlat: Mozartin näky kantaa nykyaikaan

Savonlinnan Ryöstö Seraljista on visuaalisesti onnistunut. Hulkar Sabirovan aariat olivat musiikin kirkkainta antia.

Savonlinnan oopperajuhlat

Ryöstö Seraljista

Ensi-ilta Olavinlinnassa 7. 7. 2017

Ryöstö Seraljista (1782) oli Mozartilta rohkea teko. Ensimmäisessä Wienissä sävelletyssä oopperassaan hän aikansa suvaitsevaiseen, valistusaatteen kyllästämään väestönosaan kuuluvana teki oopperassaan turkkilaisesta Pasha Selimistä sen henkilön, jolla on eniten sielun sivistystä, kykyä katkaista koston kierre, kykyä armahtavaisuuteen. Mozart näki ihmiset ihmisinä. Niinpä Ryöstö Seraljista ei esittele meille mitään satuhahmoja, vaan aitoja, tuntevia ihmisiä.

Savonlinnan oopperajuhlien produktio on visuaalisesti onnistunut, joskin osa elementeistä vie ajatukset sivuraiteille. Esimerkiksi ilmeisesti päähenkilöiden tunnetiloja kuvaavasta videoheijastuksesta jossa pallot ajavat toisiaan takaa sokkelossa, tuli melko suora mielleyhtymä tunnettuun videopeliin.

Äänitehosteet ja kuvaheijastukset muutoin toimivat hienosti, lavalla olevat villieläinhahmot, puut, sekä videoheijastukset täydentävät toisiaan upeasti – alussa rantautuva laiva kiinnittää katsojan huomion välittömästi.

Katariina Lahden ohjaus on sujuva, etenkin henkilöohjauksessa tunnetilat asettuvat hyvin uomiinsa. Komediallisuus on ajettu minimiin, mikä nostaa Mozartin teoksesta pintaan asioita, jotka heijastuvat vahvasti nykyaikaan. Pienet pysähtyneisyyden hetket eivät niinkään ole ohjauksellisia ongelmia, vaan teosrakenteellisia – oopperaa olisi nimittäin voinut leikata ihan rohkealla kädellä. Pitkät puheosuudet katkaisevat musiikin virran.

Oopperan nosti hienolle tasolle etenkin sen pääpari – Belmont ja Konstanze. Tuomas Katajala on saanut ääneensä lisää voimaa ja syvyyttä ja lauloi loistavasti koko oopperan ajan Belmontin roolissa. Konstanzen osuuteen ensi-iltaan vaihdettu Hulkar Sabirova oli niin ikään erinomainen. Ääni soi koko alueella, dynamiikkaa, sävyjä, nyansseja löytyy upeasti – musiikillisesti Sabirovan aariat olivat oopperan kirkkainta antia. Kun Konstanze ja Belmont viimein tapaavat, Konstanzen olemuksessa on aistittavissa varautuneisuutta, tunteiden ristiaallokkoa.

Sebastian Wirnitzer teki puheroolissaan Pashasta aidon ihmisen paheineen ja intohimoineen – lopun henkilökohtaista pettymystä salailematta, silti armahtavaisuutta myöten aidosti. Lucrezia Drei oli ronskiotteinen Blonde, esiintyi ja lauloi varmasti, kuten myös Cosmin Ifrim Pedrillon ja Jyrki Korhonen Osminin roolissa. Korhonen ei täysvahvasti aivan matalimpiin murahduksiin yllä, mutta ääni soi muuten hienosti.

Savonlinnan oopperajuhlakuoro on erittäin soinnikkaassa vireessä, oopperajuhlaorkesterin soinnissa oli onnistunutta kepeyttä, eikä lavan ja orkesterimontun välisessä rytmiikassa esiintynyt vakavia ongelmia. Kapellimestari Christoph Altstaedt teki hyvää ja selkeän tarkkaa työtä.