Savonlinnan oopperajuhlat: Semperoper Dresdenin Figaron häät

Figaron häät

Istuessani omalle paikalleni Savonlinnan linnanpihalla ja katsoessani lavalle Figaron häät -produktion lavasteisiin huokaisin syvään. Erittäin pelkistetty lavastus lupaili puuduttavaa, taiteellisen yrittämisen värittämää iltaa.

Pahemmin väärässä ei voi olla. Lavastus herää salamana eloon – ja vähitellen, oopperan edetessä koko lava. Nähdään uskomatonta henkilöohjausta, nerokkaita siirtymiä ja lavaste-elementtien oivaltavaa, monipuolista käyttöä. Silti koko ajan polttopisteessä on laadukas, tasavahva ensemble, joka oopperan esittää. Ensemble, joka mahdollistaa monipuolisella kyvykkyydellään ohjaajalle niiden oivallusten toteuttamisen, mitä oopperassa nähdään.

Semperoper Dresdenin laulajat osaavat laulaa – yksin ja ensemblenä – ja lisäksi liikkua. Ohjauksessa löydetään myös hienosti eri tasot: pinnallinen ilveily, mutta toisaalta myös yhteiskunnallinen aspekti – perittyyn tai hankittuun asemaan perustuva ihmisen paremmuuden kyseenalaistaminen. Figaron häät on piilotettu huuto tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta.

Vaikka olisi nähnyt jo tusinan Figaron häitä, tämä produktio täytyy kuulla ja nähdä.

Musiikillisesti huomio kiinnittyy jo varhain orkesterin cembalistiin, joka soittaa tyylikkäästi, mutta teoksen edetessä mukaan uitetaan häkellyttävän epämozartmaisia mausteita, pääosin hyvällä maulla. Soittajaksi paljastuu kapellimestari Omer Meir Wellber, joka tekee sellaista työtä, että on pakko kurkkia heiluuko siellä ilveilemässä valkoperuukkinen Mozart.

Myöhemmin cembalo vaihtuu fortepianoon ja jopa harmonikkaan, pieniä pätkiä chansonia ja muutakin vilahtaa Mozartin musiikin välissä. Pääpaino ei kuitenkaan ole tällöinkään musiikillisten vitsien jakamisessa, vaan oopperan elämänmakuisten tilanteiden perustellussa tukemisessa.

Vaikka tekemisessä on uskomaton, hetkessä oivaltamisen maku, jota yleensä kuulee jazzkonserteissa, Mozartin oopperan musiikki soi silti rikkumattoman ehyenä, hengittävänä ja linjakkaana. Sächsische Staatskapelle Dresden loihti teokseen uskomattoman hienon soinnin.

Solistikaartista ei tee mieli nostaa ketään esiin toisten kustannuksella. Herkullisimmat aariat toki nousevat musiikillisesti esiin. Loisteliaasti esiintynyt kreivitär Almaviva, Sarah-Jane Brandon, lauloi aarian Dove Sono herkän murheisesti ja vahvan tunteikkaasti, Susannan (Emily Dorn) Deh vieni, non tardar soi runollisen kauniina.

Mainio oli housuroolin tehnyt Christina Bock, sekä näyttämöllisesti että teinipojan rakkauden kiihkoa soineessa aariassa Non so più. Suomalainen Tuuli Takala täytti niin ikään paikkansa ensemblessä mallikkaasti Barbarinan roolissa.

Miehistä Christoph Pohl rakensi hyvin Kreivi Almavivan roolin, miehekkäästä uhosta liikkeelle lähtien, vähitellen vastoinkäymisten myötä pehmentyvänä ja lannistuvana. Zachary Nelson oli loistelias Figaro, sekä fyysiseltä olemukseltaan, että äänellisesti. Baritoni soi vahvana, sävykkäänä, ja tarvittaessa – oopperan loppupuolella – pettymykseen ja kipuun taipuen.

Olen jo vuosia sitten ottanut tavakseni olla lukematta puffeja ja tekijöiden antamia esittelyhaastatteluja teoksista ennen konserttia. Nyt tuo laiskuus kantoi hedelmää. Semperoper Dresden yllätti niin käsittämättömällä tavalla, että Mozartin buffa-oopperan aikana päässeet naurunpyrskähdykset jaksavat hykerryttää vieläkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.