Scandinavian Music Group - Manner

SCANDINAVIAN MUSIC GROUP

Manner

Sony

Scandinavian Music Group on kuudennella albumillaan jättänyt lopullisesti hyvästit perinteiselle rock-ilmaisulle. Jo parilla edellisellä levyllä pinnassa olleet country- ja folkvaikutteet eivät enää ole pelkkiä vaikutteita, vaan luonnollinen osa bändin ulosantia.

Ensilevy Onnelliset kohtaa oli ylituotetussa rockissaan väkinäinen vastalause soittajien Ultra Bra -taustalle. Pikkuhiljaa levy levyltä kohti akustisempaa äänimaisemaa hiipinyt orkesteri onnistuu Mantereella yhdistämään parhaat puolensa samaan pakettiin. Edellislevy Palatkaa Pariisiin! oli muutamasta loistobiisistä kuten Näin minä vihellän matkallani ja Takarivin pojille huolimatta kovin tasapaksu tuotos.

Periaatteessa uutukainen on koottu täsmälleen samoista aineksista, mutta nyt musiikki soljuu vaivattomasti eteenpäin, ja bändi luottaa sävellystensä voimaan.

Scandinavian Music Groupin musiikissa maalaisromantiikkaa tihkuva country kohtaa urbaanin folkin. Terhi Kokkosen voi kuvitella laulamaan tekstejään yhtä hyvin yksiön ikkunalaudalle Helsingin Punavuoreen, kuin maalaistalon kuistille kumisaappaat jalassa. Kokkonen käsittelee teksteissään elämän pieniä asioita taidokkaasti. Ilmaisutyyli on edellisiltä levyiltä tuttua: paljon luontoa ja säätä käsittelevää kuvastoa ja kaipuuta jonnekin kauas ja jo olleeseen, mutta ilman turhaa nostalgian romantisointia.

Kokkosella on lahja tehdä lähtökohtaisesti korneista pikkuasioista maailman tärkeimpiä tapahtumia. Vedenpinnan rikkova varpaankärki ei suuremmassa mittakaavassa merkitse mitään, mutta kun Kokkonen laulaa siitä, niin kuulija uskoo kertojaminän muistavan tapahtuman vielä vanhana keinutuolissakin. Uutena elementtinä bändin musiikkiin on ilmestynyt myös kansanmusiikkivaikutteita. Ne ovat kuitenkin pienessä roolissa. Pitkästä aikaa parissa kappaleissa kuullaan myös Joel Melasniemen sähkökitaraa.

Pääosassa ovat kuitenkin akustiset kitarat, banjot, mandoliinit ja lap steel -kitara. Taustoja laulavan Pauliina Kokkosen stemmat tukevat siskonsa päävokaaleita tyylikkäästi. Aiemmilla levyillä harvakseltaan tarjoiltuja miesääniä jää kaipaamaan taustakuoroon.

Scandinavian Music Groupilla on taito tehdä melankolista musiikkia, jonka kuuntelusta tulee kaihoisan miellyttävä ja lämmin olo. Manner on täydellinen soundtrack sateiseen kesäpäivään.