"Se on mysteeri koko homma" – 80-vuotias Pellervo Lukumies pohtii suuria kysymyksiä

Kuvataiteilija Pellervo Lukumies istuu Ajan vangit -teoksensa edessä valokuvattavana Galleria Patinassa. Siellä avautui vastikään Lukumiehen juhlanäyttely: taiteilija täytti 9. huhtikuuta 80 vuotta.

Ajan vangit on näyttelyn vanhin maalaus. Se valmistui 1968 ja myytiin seuraavana vuonna järjestetyn näyttelyn yhteydessä. Sen koommin se ei ole ollut esillä julkisesti.

– Siinä on kaksi toisilleen läheistä ihmistä – vaikka he eivät sitä itse tiedäkään, Lukumies kertoo.

Maalauksen mies on syntynyt 1500, nainen 1900.

– He ovat siinä mielessä ajan vankeja, että he eivät ole koskaan toisiaan nähneetkään.

Sitten Lukumies miettii vähän aikaa.

– Joskus nämä ajatukset ovat niin vaikeita, että niitä on hankala maalata.

Sitten hän katsoo Ajan vankeja uudestaan.

– Joskus se onnistuu tuo piirtäminen ja joskus ei. Ei se ole niin yksinkertaista.

Lukumiehen tuotannosta tunnetaan yksi yli muiden. Toivakan kirkon 1972–1973 valmistuneet kattomaalaukset aiheuttivat paikallisen riidan, kansallisen kohun ja toivat maineen. Valokuvia Toivakan kirkon maalauksista on esillä myös Patinan näyttelyssä.

Mutta on Lukumies tehnyt muutakin.

– Tuotanto on tavattoman laaja. Pellervo tunnetaan usein vain taidemaalarina, mutta hän hallitsee suvereenisti useita eri tekniikoita. Näyttelyssä on esillä muun muassa öljymaalauksia, puureliefejä ja puupiirroksia, sanoo Minnamaria Koskela, näyttelyn koonnut taidehistorioitsija.

Patinan näyttelytila puolestaan on pieni. Siksi esimerkiksi muotokuvat ja maisematyöt on jätetty sovinnolla pois.

Näyttelyn teema on huumori.

– Yhteinen piirre Pellervon töille, olipa aihe mikä tahansa, on lempeän humoristinen ote, Koskela arvioi.

Usein aiheet sivuavat olemassaolon peruskysymyksiä. Lukumies on koko uransa innoittunut hyvin suurista kysymyksistä.

Esimerkiksi ajasta.

– Kutsuttiin minut kerran Jyväskylän yliopistoonkin selittämään ajan venymistä. Minulla oli yliopistolla tuttuja, ja ne sanoivat, että täällä on pitkä rivi ukkoja eikä kukaan osaa sanoa mitään, Lukumies muistelee.

Kysymys on ajan suhteellisuudesta, joka ilmenee muun muassa näin:

– Nehän lähettivät Kuuhun atomikellon. Toinen atomikello oli maassa. Kun se toinen tuli takaisin Kuusta, se oli neljä sekuntia jäljessä siitä toisesta.

Tämä antaa, helposti, aiheen jatkopohdiskelulle.

– Jos joku Raamatun alkuaikojen profeetta olisi lähtenyt matkalle avaruuteen ja tulisi nyt takaisin, niin hän olisi palatessaan nuorempi kuin lähtiessään.

Lukumiehen mukaan aika ”se on vähän vaikeasti selitettävä”.

Ajan venyminen on totta. Sitten on energia.

– Niin kuin Sampo, ikiliikkuja. Raamatun teksteistä olen ymmärtänyt, että sellainen on joskus ollut käynnissäkin Jerusalemin temppelissä, mutta se kätkettiin, kun ihmiset alkoivat kumartaa sitä, itsestään pyörivää.

Lukumies on pohdiskellut ikiliikkujan arvoitusta ja mahdollisuutta pitkään. Sammon arvoitus on kuulemma hänelle itselleen se varsinainen elämäntyö, ja työ on kesken.

– Noh, tavallaan se pyörii nytkin, ihmisen soluissa, aineen sisällä... Sammon suunnitelma on tavallaan minun päässäni. En ole saanut sitä ulos... että joku toinenkin ymmärtäisi.

Jumalan valtakunta puolestaan voi tulla alhaalta päin.

– Taivasten valtakunnasta kun sanotaan, että se on peltoon kätketyn aarten kaltainen ja helmen kaltainen. Se on siis tavallaan aineen sisällä, mikrokosmoksessa, ja voisi tulla alhaalta ylöspäin.

Taivasten valtakunnassa asuu profeetta Elia.

– Raamattuhan kertoo, että Jumala mieltyi Eliaan niin, että halusi hänet luoksensa sellaisenaan. Siitäkin olen nähnyt unia.

Unessa yksi taivasten valtakunnan torneista oli rakennettu ulottumaan muurin ulkopuolelle. Alapuolella näkyi reikä, huussin reikä.

– Heräsin ja mietin, että olenko minä nyt oikeilla jäljillä. Sitten muistin Eliaan. Hänet on viety sinne sellaisenaan, nahkoineen ja karvoineen. Hän syö ja tekee tarpeensa ja tarvitsee huussinkin.

Toisinaan aihe saapuu unessa, mutta toisinaan on ollut vain pakko painaa, olipa minkään sortin näkyjä tai inspiraatioita.

– Paljon olen tehnyt silläkin lailla, että teos vain puristetaan ulos. On pitänyt laskut maksaa, ja sitä varten on pitänyt tehdä tauluja. Sen verran olen näillä töillä saanut, että tähän asti ollaan hengissä pysytty.

Sekin on kuulemma edesauttanut, että ”käytiin kalassa, metsästä marjat ja pellosta perunat”.

Lisäksi oli mehiläisiä. Ja muun muassa sikoja.

Lapsiakin oli. Kaikenlaista hoidettavaa.

Toisinaan keskelle kaikkea tätä arkista iski tarve suunnitella, pohtia.

– Aiemmin vallankin tuo kun suunnitteli, niin se makasi monta päivää sängyssä selällään, eikä tehnyt mitään. Se räknäsi siellä sitä tekemistään, ja minua pisti vihaksi, sanoo puoliso Kaarina Lukumies.

– Ensin pitää työ tehdä ajatuksissa, ja sitten vasta ruveta töihin, kun se on tavallaan jo kertaalleen tehty, Pellervo Lukumies sanoo.

Toisessa unessa Lukumiehen luokse tuli mies.

– Tajusin, että se olen minä, mutta aiemmasta elämästä. Meillähän voi olla vaikka kuinka monta elämää, jotka ovat tavallaan haihtuneet pois. Tämä maailma on vähän mutkikkaampi kuin miltä se päältäpäin näyttää. Se on mysteeri koko homma.

Pellervo Lukumiehen 80-vuotisjuhlanäyttely Totuutta etsimässä on esillä Galleria Patinassa (Kauppakatu 3, Jyväskylä), 6. toukokuuta 2015 asti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .