Seksityötä ei ole aina demonisoitu – Kirsi Vainio-Korhosen aineistolöytö Turun poliisilaitoksen arkistosta avaa ainutlaatuisen näkymän 1800-luvun seksityöläisyyteen

Seksityötä kutsutaan kansan suussa maailman vanhimmaksi ammatiksi. Suomessakin sen historia on oletettavasti pitkä, ja suomalaisen prostituution historiaa on tutkittu paljon 1800-luvun lopulta nykypäivään.

Pitkän linjan naishistorian tutkijan, professori Kirsi Vainio-Korhosen aineistolöytö Turun poliisilaitoksen arkistosta avaa ainutlaatuisen näkymän seksityöläisyyteen 1800-luvun alkupuolelle. Löytö on Turun poliisikamarin terveyspäiväkirja, nahkakantinen kirjanen Sundhets Journal, johon on merkitty tietoja kaupungin naisten säännöllisistä sukupuolitautitarkastuksista vuosina 1838–1848.

Tarkastuskirjasta löytyy 164 naisen tiedot. Poliisikamarilla valvottiin ”moraalittomaksi tunnetun naisväen” terveydentilaa, mutta viranomaisten huolena ei ollut niinkään tarkastusnaisten tervey­dentila vaan heidän seuralaistensa tartuntauhka. Taustalla oli venäläisen sotaväen komentajien ja lääkärien valitukset, kun sotamiehet saivat sukupuolitauteja ”kaupungin irstailta naisilta”.

Vainio-Korhonen on koonnut tarkastusnaisten elämäntarinoita uutuusteokseensa Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa, joka ilmestyy Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana. Historioitsija haluaa tehdä oikeutta tarkastusnaisille ja kuvata heidän elämänkohtaloitaan arjen tasolla, ei vain seksityöläisyyden kautta. Näin syntyy kuva 1800-luvun syrjäytyneisyyden, köyhyyden ja osattomuuden historiasta.

Seksityötä värittää mielikuva prostituutiosta ja bordelleista, mutta ranskasta lainattu prostituutio-sana vakiintui tarkoittamaan maksullisia naisia Suomessa vasta 1900-luvun alussa.

– Nykyisen kaltainen prostituutio alkoi muotoutua 1800-luvun lopun Euroopassa, mutta seksityöllä on ollut monia muotoja ja siihen on suhtauduttu eri tavoin eri aikoina, muistuttaa Vainio-Korhonen.

1800-luvun alkupuolella seksin myynti ei ollut rikollista – maksun ottaminen seksistä kriminalisoitiin vasta 1889 – eikä erillinen ongelmansa, sillä kaikki avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat lain mukaan rikollisia ja kirkon mielestä syntiä. Toisaalta ”haureellisesta elämästä” joutui tuomiolle vain, jos nainen tuli raskaaksi ja synnytti aviottoman lapsen.

– Seksityötä ei erotettu omaksi rikolliseksi lajiksi. Seksityöläisiä otettiin kiinni irtolaisina kuten muitakin naisia, ja viranomaisia kiinnosti se, että naiset eivät olleet säännöllisissä töissä. Nämä naiset elivät monella tavalla yhteiskunnan laitamilla. Heillä oli oppimis- ja toimeentulovaikeuksia. Turussa eli tuohon aikaan valtava joukko ihmisiä, joilla on samanlaisia ongelmia.

Monet tarkastusnaiset asuivat omissa pienissä asunnoissaan ja ansaitsivat elantoa piikoina, siivoojina, kehrääjinä, kutojina, ompelijoina ja kaupustelijoina. Siinä sivussa he tekivät seksityötä, joka oli yksi monista arjen toimeentulokeinoista.

– Köyhät ihmiset ovat aina joutuneet tekemään ikäviä ja vaarallisia töitä. Seksityö oli köyhille yksi työ muiden joukossa.

 

Vainio-Korhonen kertoo kirjassaan nelikymppisen tarkastusnaisen Maria Lovisa Antintyttären tarinan. Mynämäkeläisen talollisen tytär tuli rikkinäisestä perheestä: isä oli tuomittu tappeluista ja varkauksista raipparangaistuksiin ja vankeuteen. Kotitila meni alta, kun Antintytär oli 16-vuotias, ja hän lähti Turkuun piiaksi.

Turussa Antintytär sai kutsumanimen ”Musta-Maija”. Nuorempana hänet tuomittiin kolmesti irtolaisuudesta kovatahtiseen pakkotyöhön kehruuhuoneeseen. Epäonninen kihlausyritys päättyi puolisoehdokkaan, vanhemman renkimiehen kuolemaan.

Ensimmäisen kerran Antintytär kirjattiin sukupuolitautien tarkastuskirjaan lokakuussa 1838. Siitä lähtien hänen terveydentilaansa seurattiin kuukausittain. Viranomaisten mukaan hän harjoitti ”haureellista ja paheellista elämää”. Samaan aikaan hän työskenteli porvariperheen, ravintoloitsijan ja majatalon palvelusnaisena sekä ajurin piikana.

– Ravintolat ja majatalot olivat paikkoja, joissa seksityötä harjoitettiin. Myös markkinoihin liittyi viina ja vilkas sukupuolielämä. Moni naisista seurusteli omassa pikkuhuoneessaan, jota vuokrattiin laitakaupungilta. Selkeitä bordelleja ei ollut tuohon aikaan.

Liikkuvaa elämää viettänyt Antintytär tuli tutuksi tarkastusviranomaisille, jotka olivat kiinnostuneita enimmäkseen naisen irtolaisuudesta – eivät siitä, perikö nainen maksua seksistä.

– Oletettavasti naiset saivat vastineeksi seksistä esimerkiksi viinaa ja ruokaa, Vainio-Korhonen arvelee.

Marraskuussa 1846 Antintytär katoaa turkulaisista ja mynämäkeläisistä lähteistä. Hänen kuolintietoakaan ei löytynyt digitoiduista kirkonkirjoista, jotka ulottuvat noin 1850-luvulta varhaisempiin vuosiin. Siten on mahdollista, että Antintytär on elänyt pitkän elämän vaikeista lähtökohdista huolimatta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .